Blackthorne: Afterlife




Graham Bonnet itse pitää Blackthornen Afterlifea uransa heikoimpana levynä. Minä olen jollain perverssillä tavalla ihastunut tämän levyn raakaan ja alkukantaiseen sointiin. Blackthorne on grunge, sanan varsinaisessa merkityksessä. Unohtakaa Nirvana ja Pearl Jam - ne olivat poikasten touhuja - Blackthorne rouhii syvemmältä ja raskaammin, kuten aikamiesten sopiikin.

Blackthorne oli kitaristi Bob Kulickin yritys muodostaa jonkinlainen super-kokoonpano yhdessä entisten Alcatrazz -miesten, Bonnetin ja Jimmy Waldon kanssa. Bassoa levyllä soittaa Quiet Riotista lainassa ollut Chuck Wright ja rumpuja takoo Hughes/Thrallin rumpali, Frankie Banali.

Musiikki Afterlifella on synkkää, mutta samalla vihaista. Tekstit ja tunnelmat viittaavat kaikki tuonpuoleiseen. Cradle to the Grave, Afterlife ja Baby You’re the Blood ovat kaikki surullisia tarinoita. Saattoi olla tuon ajan juttu. Mistään ei muka saatu lohtua kurjaan oloon. Jotenkin tältä porukalta tämä aihepiiri tuntuu vähän teennäiseltä. Kuinka vihaisia 4-kymppiset oikeasti saattoivat olla? Mistä kaikki rähjäämisen tarve tuli? Ehkä Bonnet oli oikeassa väittäessään tätä levyä Kulickin yritykseksi olla ajankohtainen. Äh, Blackthorne on heviä ja heavy on ajatonta!

Bonnetin Rainbow -menneisyydestä Afterlifella muistuttaa All Night Long. Ei mikään heikko versio.

6/10

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit