B.B. King In London




Chess-yhtiö aloitti ikääntyneiden blues-artistien lennättämisen Lontooseen äänitysmatkalle sikäläisten nuorenpolven muusikoiden kanssa. Nämä "isä ja pojat" albumit on rakennettu samalla kaavalla joten ne on kohtuullisen helppo pistää samaan nippuun. Minusta B.B. King onnistuu silti yllättämään soitollaan ja laulullaan. Mies on uransa aikana taipunut monenlaiseen musiikkiin ja on onnistunut pitämään itsensä ikään kuin ajan hengen mukaisesti päivitettynä. Ja tämän hän on onnistunut tekemään ilman suurempia rimanalituksia. 

Kesäkuussa 1971 äänitetty In London sisältää vähän yllätyksiä, mutta riittävän runsaasti soitantaa, jossa nuoret brittimuusikot saavat itsestään ja toisistaan irti sellaista tulkintaa, joka uppoaa onnistuneesi heidän omien fanien lisäksi bluesfriikkeihin. Erityisesti Kunkun ja Alexis Kornerin duetto Alexis Boogie ja kakkospuolen avaava Ghetto Woman (upea jousisovitus ja äänitys taidettiin tehdä myöhemmin Jenkeissä) ovat helmiä. 

Olen odottanut tästä albumista laajennettua painosta sillä arvatenkin seitsemän päivän sessioista on jäänyt paljon julkaisematonta materiaalia. Nyt myynnissä oleva BGO Records'in painos on ihan ok mutta siihen ei ole saatu muuta infoa kuin biisilista ja luettelo sessioihin osallistuneista muusikoista. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit