Completely Well




Kuuntelin Completely Well'in ensimmäisen kerran joskus syksyllä 2011 jolloin blueskärpänen puri minua pahemman kerran. Päätin pian sen jälkeen kirjoittaa näille sivuille muutaman sanan jokaisesta B.B. Kingin levystä. En tosin tuolloin tajunnut kuinka paljon niitä onkaan. Viimeisen työpäivän päätteeksi laitoin korvakuulokkeet korviini noustessani maalle lähtevään busiin. 

Tämän levyn ehdoton helmi, huippusuosittu Thrill Is Gone oli itselleni albumin ainoa tuttu raita kun kuuntelin sen ensimmäisen kerran. Levyllä on sen lisäksi paljon hyviä kappaleita sekä yksi pitkä jami You're Mean, jolla loistavat kautta levyn upeaa työtä tekevät sessiomuusikot basisti Gerald Jemmott sekä kitaristi Hugh McCracken. Itse luulin koskettimissa olleen All Kooper, joka soitti miehen edellisellä levyllä, mutta näin ei taida kuitenkaan olla vaan ne hoitaa Paul Harris. Sessioista ylijäänyt Going Underground julkaistiin Complete Well'iä seuranneella Indianola Mississippi Seeds'llä.

MCA uusintajulkaisi tämän marraskuussa 1969 ilmestyneen levyn CD:nä vuonna 1998, jolloin se arvosteltiin Blues News-lehdessä.

Petri Myllylä 


Kunkun vanhoja lp:itä on alettu julkaista uudelleen remasteroituina ja vieläpä sopuhintaan. Soundit ovat kerrassaan muhkeat, kuten eräs tuttuni tiivisti osuvasti puhuttaessa tämän aikakauden musiikista: "Kiva näitä on nyt cd:nä kuulla, kun kuuluu se soittokin, eikä pelkkä kohina kuten muinaisesta höyryradioon kytketystä levarista."

Kingin vuoden -69 jättihittiä "The Thrill Is Gone", jonka mies lainasi Roy Hawkinsilta, seurasi nyt käsiteltävä pitkäsoitto. Funkyä ja bluesia yhdistelevällä kiekolla on meno kautta linjan hurjaa, heti avauksesta lähtien täräytetään kuulijaa kunnon iskulla. Lisää funkyä saamme (3):lla, jolla loistavat miehen soulahtava laulu ja erinomainen kitarointi, ja ne kun vielä yhdistyvät taustan urbaaniin sykkeeseen, niin makupala alkaa olla kasassa. Vielä raita (7) valottaa kunkun funkyä menoa, ote on suorastaan tyly niin laulun kuin soitonkin osalta, eikä käy moittiminen tätäkään. Piisi toimii ikäänkuin alkusoittona studio-live-instrulle (8), jolla B.B. näyttää monille rankan jätkän maineessa oleville ns. kitarakaapin paikan. Kuninkaan titteli ei irtoa helpolla ja tästä paremmaksi laittaminen ei olekaan mikään pikkuhomma.

Tottakai kiekolta löytyy myös aimo annos bluesia, kuten hidas ja muhkeasti soiva (2), tai tunnelmoiva bluesballadi (4), joka välillä tanakoituu. Rotevasti rullaava Jay McShann -numero (5) roimine kitaraosuuksineen jaksaa viehättää samoin kuin hienosti välillä kiihdyttelevä mediumblues (6). Hittipiisi "Thrill..." päättää sitten kiekon kauniisiin tunnelmiin ja yhä vaan tämä jaksaa ottaa otteeseensa.

Teksti: Mikke Nöjd
(julkaistu BN-numerossa 3/1999)


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit