Eric Clapton: 24 Nights (DVD & CD)




Muistan kiinnittäneeni aikanaan huomiota tämän tuplaliven ilmestymiseen, mutta olin lyönyt Eric Claptonin otsaa leiman "parasta ennen 1971" enkä siis tätä levyä tuolloin ostanut. Kymmenen vuotta myöhemmin taisin nähdä sen DVD-version Anttilan alelaarissa houkuttelevaan hintaan. Mutta taas jäi kaupat tekemättä. 

Luettuani syksyllä 2012 Claptonin omaelämänkerran sain lopultakin pakotettua itseni kuuntelemaan hänen viisi 80-luvun studioalbumiaan (ja yhden soundtrackin). Aiemmin olin pitänyt näitä pop-teoksia itselleni liian imelinä, mutta ihastuin tässä yhteydessä esimerkiksi Journeyman-albumiin. 24 Nights'in viidestätoista biisistä peräti kolmannes tulee tuolta albumilta. Lisäksi Journeyman-raita No Alibis julkaistiin osana Wonderful Tonight Collectors Edition CD-maxisingleä (jolta löytyvä I Shot Sheriff ei sekään ole mukana 24 Nights'illa). Biisistä julkaistiin myös normaali CD/12" maxi, jolla ovat mukana niin ikään ei-albumiraitoina Laylan intro ja Cocaine. 

Clapton esiintyi tammi-helmikuussa 1990 Albert Hallissa neljän eri kokoonpanon kanssa ennätykselliset 18 iltaa. Keikkaputki alkoi yhdeksänmiehisen kokoonpanon keikoilla, mutta helmikuun 3.-5. esiintymisiä varten kasattu bluesbändi on ollut oma kiinnostuksen kohteeni. Claptonin taustalla soittavat hänen bändissä 70- ja 80-luvuilla ollut rumpali Jamie Oldaker, basisti Ritchard Cousins (Robert Cray Band) sekä legendaarinen Chuck Berry -pianisti Johnnie Johnson. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen komppikitaristina enimmäkseen esiintynyt Robert Cray astui mikrofonin eteen. Keikan lopussa kuullaan lisäksi alkupuolella lavalla vain lyhyesti käynyttä, Claptonin varhaista idolia Buddy Guy'ta (joka hankki näiden keikkojen herättämän kiinnostuksen johdosta itselleen comebackin tuoneen levytyssopimuksen). Ainakin yksi näistä keikoista lähetettiin (osittain) BBC:n toimesta. Kuvamateriaalia löytyy ainakin 5.2. keikasta Rock Steady -ohjelma, jonka lopussa on Claptonin haastattelu. YouTubesta löytyy myös samassa ohjelmassa nähty Blues iltojen yhdeksänminuuttinen päätösbiisi Wee Baby Blues. Vaikka nauhalle tarttui 1990 paljon hyvää materiaalia, kitaristi ei saanut kasattua niistä haluamaansa livelevyä. Seuraavana vuonna mies murskasi omat ennätyksensä ja esiintyi Lontoon salissa albumin nimen mukaisesti 24 iltana.

24 Nights on siinä mielessä vinyyliaikakauden tuote, että sen kukin levypuolisko on nimetty esiintyvän orkesterin mukaisesti. Levyn aloittaa nelimiehisen rock-kokoonpanon kanssa tehdyt äänitykset. Mukana on uusi Running On Faith mutta muuten tämän kokoonpanon setti keskittyy 60-lukuun ja Creamin materiaaliin. Ensimmäisen CD:n loppu tai LP:n B-puoli tulee blues-bändin äänityksistä. Kolme ensimmäistä on vuodelta 1990. B-puolen avaa 5.2. äänitetty Buddy Guyn biisi Watch Yourself, jota seuraa levyn hienoin jami Have You Ever Loved A Woman. Worried Life Blues sisältää Claptonin ja tuolloin lavan ikänestorin 65-vuotiaan pianistin Johnsonin upeaa soitantaa. Vaikka näiden biisien tekijätiedostoissa mainitaan Cray ja Guy, kumpikaan ei ollut saapunut setin alussa kuultujen biisien aikana lavalle! Levypuoliskon päättää bluesiltoina 25.2.-1.3.1991 äänitetty Junior Wellsin Hoodoo Man, joka sekin soitetaan ilman vierailevia kitaristeja Robert Cray, Buddy Guy, Albert Collins tai veljensä puolen vuoden takaisen kuoleman jälkeen lavoille palannutta Jimmy Vaughania.

Kakkoslevy (eli LP:n C-puoli) alkaa kolmella uudelle Journeyman-levyn raidalla ennen kuin mennään Claptonin keikkojen yhteen kohokohtaan, itselleni ehkä turhankin siirappiseen Wonderful Tonightiin. LP:n D-puoli on nimetty Orchestra sillä molempina vuosina Albert Hallin keikkaputken päätti esiintymiset kapellimestari Michael Kamen (mm. Metallica) johtaman National Philharmonic Orchestran kanssa. Päätösbiisiä Edge Of Darkness lukuunottamatta tämä kokoonpano on levyn suurin pettymys.

Oletan että jonakin päivänä 24 Nights tulee saamaan arvoisensa päivityksen, jolloin siihen tullaan lisäämään runsaasti äänitettyä, ja toivottavasti myös kuvattua materiaalia. Nyt markkinoilla oleva DVD ei sisällä kuin 90 minuuttia todennäköisesti 1990 kuvattua materiaalia. Itse odotan erityisesti vierailevien kitaristien kanssa tehtyjä blues-esityksiä, joita toki on ollut laajasti saatavana myös bootleg-levyinä. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit