From The Cradle




Aina silloin tällöin yleisön, managerin tai levy-yhtiön paine ajaa artistin levytysstudioon ennen kuin hänellä on syntynyt riittävästi uutta musiikkia kaupallisia tarkoituksia varten. Tuolloin yksi mahdollisuus on tukeutua omaan, tai vielä yleisemmin toisten aiemmin tehtyyn materiaaliin. Claptonin ratkaisu käyttää varattu studioaika ja työstää kokonainen albumi blues-covereita ei ollut mikään suuri yllätys. Unplugged-levyn synnyttämä kiinnostus on taatusti tuntunut paineena saada kauppoihin uusi levy, mutta myös antanut hänelle aseman tehdä halunsa mukaisesti. Hän antoi palaa ja tutun porukan kanssa soitettu levy syntyi varsin vaivattomasti. 

From The Cradle aloitti Claptonin blues-aikakauden, jolle ei taida tulla loppua lainkaan. Tutustuin tähän albumiin heti sen ilmestyttyä mutta tuolloin en siihen tykästynyt. Corporate-bluesia, taisin tuolloin tokaista. Ja vaikka 2013 tätä kirjoittaessani siitä pidänkin, joudun silti myöntämään että diggaan kaikista eniten hänen 1965-1970 tekemiä bluesäänityksiä.

Cradlen eduksi on ehdottomasti nostettava sen hieno biisivalikoima, jossa on sopivasti yhdistetty klassikoita ja harvemmin coveroituja helmiä. Esimerkiksi Willie Dixonin säveltämää ja Otis Rushin 1957 julkaisemaa Groaning The Bluesia ei oltu aiemmin coveroitu kertaakaan. Eikä albumin soitantaa voi sitäkään moittia ja Erkki itse loistaa livenä soitetuissa kappaleissa tavalla jota ei voi kuin ihailla. Yhtenä esimerkkinä haluan mainita Elmore James'in 1965 tunnetuksi tekemän, mutta alkujaan jo 1940 äänitetyn It Hurts Me Too. Clapton soitti biisiä (yhdessä Duane Allmanin kanssa) jo Layla-sessioissa 1970 mutta silloinen se ei päätynyt levylle asti, kuten ei 1975 There' One In Every Crowd sessioissa äänitetty hidas versio. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit