Reptile




En ole kiirehtinyt Eric Claptonin 2000-luvun albumien kuuntelun suhteen. Joku levyistä on tullut tutuksi hyvinkin pian kyseisen albumin ilmestyttyä mutta jotku levyt ovat saaneet odottaa vuoroaan vuositolkulla. Reptile kuuluu tämän jälkimmäiseen joukkoon sillä hankin sen vasta neljätoista vuotta ilmestymisen jälkeen. Muutaman autokuuntelukierroksen jälkeen siitä jäi hyvä maku ja kesällä 2015 huomasin kuuntelevani sitä Apple Music (Spotifyn kilpailija) suoratoistopalvelun uudestaan ja uudestaan.

Reptile on kuin pikanopeudella kulkeva Clapton historiikki. Se sisältää paljon erilaista musaa ikään kuin muistutuksena siitä mitä kaikkea Eric on vuosien aikana faneilleen tarjoillut. Muistan lukeneeni jostakin arvostelusta että albumi olisi hengenheimolainen kitaristin 70-luvun suurmenestykselle Slowhandille. Voi se olla sitäkin, mutta taattua korkeaa tasoa tämäkin albumi on ja sellaisenaan hyvin suositeltava.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit