Me and Mr. Johnson (DVD & CD)




Robert Johnsonin musiikki, alle kymmenen savikiekkoa, oli lähes kokonaan unohdettu kun Columbia 1961 julkaisi hänen musiikkia LP:llä King Of The Delta Blues Singers. Yksi levyn ostaneista oli teini-ikäinen Eric Clapton, johon Johnson teki lähtemättömän vaikutuksen. 

Clapton kertoi omaelämäkerrassaan ettei hänellä ollut alkujaan ajatus tehdä tribuuttialbumia vaan nimekkäistä muusikoista koostunut bändi soitteli Robert Johnsonin biisejä koska Claptonilla ei juuri ollut omia uusia biisejä. Hyvä niin sillä harvoin olen kuullut parempaa tribuuttilevyä. Yllättävintä Claptonin Johnson-tribuutissa on kuitenkin se, että omasta mielestäni turhan ylituotetun Me And Mr. Johnson CD:n perään kitaristi kasasi sille huippukiinnostavan, ja ehkä selkeämmin bluesfaneille suunnatun jatko-osan. 

Puoli vuotta Me And Mr. Johnsonin perään julkaistu DVD/CD -combo nimeltä Sessions For Robert J sisältää mahtavaa musisointia ja tuo Johnsonin musiikin 2000-luvulle. Valitettavasti 2004 ei ollut tapana julkaista DVD/2CD -paketteja, joten vain osa puolitoistatuntisen DVD:n materiaalista on audiomuodossa. DVD sisältää neljä änityssessiota, joista ensimmäinen on kuvattu Englannissa maaliskuussa 2004 (Erkki saapuu muuten studiolle Porchella, ei Ferrarilla kuten hänen usein väitetään liikkuvan) viikkoa ennen Me And Mr. Johnsonin julkaisua. Sessiossa soitettu Sweet Home Chicago ei ole mukana Mr. Johnsonilla. Bändin toinen sessio on kuvattu muutamaa päivää ennen Claptonin järjestämää Crossroads Guitar Festivalia texasilaisessa TV-studiossa, mutta loistavasta bändistä huolimatta seuraavana päivänä Dallas, Texasissa kuvattu kolmas sessio on DVD:n kiinnostavin osa. Siinä Clapton ja bändin toinen kitaristi Doyle Bramhall III esiintyvät kahdestaan akustisesti. Tämä sessio tapahtuu muuten samassa talossa, jossa Robert Johnson teki 1937 äänityksensä. Viidestä esitetystä biisistä Terraplane Blues, Hell Hound On My Trail ja From Four Until Late eivät ole mukana Mr. Johnsonilla. 

Musiikkiesitysten väliin on upotettu elokuussa 2004 hienossa hotelli Casa Del Marassa kuvattuja lyhyitä Claptonin haastattelupätkiä. Samassa hotellisuitessa on lisäksi taltioitu neljäs sessio, jossa Clapton soittaa yksin akustisesti kolme Johnsonin biisiä. Näistä Rambling On My Mine ja Stones In My Passway eivät nekään ole mukana Mr. Johnsonilla.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit