Live In Kansas City 1972




Elokuussa 1972 äänitetty keikka on ehdottomasti BB:n fanien mieleen. Mies on hyvässä vireessä, aivan kuten hänen iso bändinsäkin. Setti on rakennettu niin, että mukana on muutama iso hitti ja loput ovat vähemmän ilmeistä tavaraa. Omat suosikkini ovat All Over Again ja näennäisesti improvisoidun sanotuksen sisältävä hauska Outside Help. Tämä tekee levystä ostamisen arvoisen vaikka omistaisi jo muutaman muun herran livealbimin.

Minua ärsyttää tavattomasti se tapa, jolla biisit on editoitu. Tuottaja ei ole edes pyrkinyt rakentamaan saumatonta konserttielämystä vaan kappaleet lopetetaan paikoin todella tökerösti. Myös sen kesto viittaisi siihen, että alkuperäinen miksaus olisi tehty 80-luvulla sillä 47 minuutin live kuuluu LP-aikakaudelle. Toiveena olisi, että nauhojen omistajataho tekisi homman uudestaan ja antaisi välispiikkauksien ym. olla paikallaan. Kuka tietää vaikka alkuperäisellä keikalla olisi soitettu myös enemmän kuin nyt kuulta intro ja kahdeksan kappaletta.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit