Now Appearing At Ole Miss




B.B. Kingin 70-luvun kaksi viimeistä studioalbumia syntyivät yhteistyössä lauluyhtyeen The Crusandersin ja heidän sanoittajan Will Jennings'in kanssa. Molemmilta albumilta löytyy jokseenkin niukasti BB:n kitarointia joten niiden perään julkaistu live lievittää miehen bluesfanien tuskastumista hänen 70-luvun lopun musiikilliseen linjaan. 

Valitettavasti tämä live ei ole ihan yhtä majesteetillinen kuin muutamat hänen aiemmat konserttitaltioinnit. Ei vaikka tällä levyllä on kaksi ja puoli kertaa enemmän kestoa ja se dokumentoi siis mahdollisesti kokonaisen tai ainakin lähes koko keikan. Levyä on myös ärsyttävästi tohtoroitu jälkituotannossa eli siihen on äänitetty viuluja ja lyömäsoittimia tuomaan lisää väriä. 

Puutteistaan huolimatta kirjastosta lainatun CD:n ensitutustumisen jälkeen nappasin levyn kainalooni kun sen englantilainen vinyylipainos oli myyjän toimesta hinnoiteltu juuri sopivaan ja pyöreään summaan. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit