B.B. King: King Biscuit Flower Hour Presents




B.B. soitti kahtena päivänä kaksi keikkaa Bottom Clubille. King Biscuit Flower Hour äänitti nämä kaikki ja ne on nykyään kuunneltavissa pientä korvausta vastaan Concert Vaultin sivuilta. Ostettuani palvelun itselleni vuodeksi () olen kuunnellut kymmeniä keikkoja, mutta näitä keikkoja en ole kuunnellut kokonaisina vaan itselleni on tuttu alkuperäisestä radio-ohjelmasta tehty CD. Se kärsii samoista puutteista kuin useat muutkin Flower Hourin lähetyksistä tehdyt levyt eli on kestoltaan alle tunnin mittainen ja osa kappaleista on rankasti editoitu. 

Ensimmäisenä iltana keskiviikkona 21.6. BB sai vieraakseen veljekset Edgar ja Johnny Winter, joiden kanssa soitettu Going Down Slow päätti illan. Biisin suurin ongelma on siinä että veljekset saavat kantaa siitä vastuun kahdestaan sillä BB vetäytyy sen aikana toiseksi komppikitaristiksi oman bändinsä Milton Hopkinsin rinnalle. 

 

Torstai-iltana BB kutsuu lavalle aikakauden suurimman jazz-kitaristin George Bensonin, jonka kanssa heitetyt I Got Some Help I Don't Need ja Just A Little Love ovat lyhyen radiolähetyksen suurimmat helmet. Levyn päättävä The Thrill Is Gone löytyy kaikilta BB-levyiltä, joten tämä hiukan keskinkertaiselta kuultava versio tuskin ketään suututtaa. Keikoilla soitettiin myös juuri äänitetyn Midnight Believerin biisejä, mutta radiokuuntelijoille ei haluttu soittaa heille vielä tuntemattomia biisejä. Jos näistä keikoista joskus kasataan asiallinen ja riittävän kattava julkaisu, veikkaan tuottajan laittavan mukaan ainakin biisin I Just Can't Leave Your Love Alone. 

Petri Myllylä King Biscuit Flower Hour äänitti 1970, -80 ja -90 -luvulla Amerikassa kymmenien eri bändien keikkoja ja lähetti niitä satojen eri radiokanavien välityksellä samanaikaisesti jopa miljoonille amerikkalaisille kuulijoille. Tämäkin Flower Hour keikka on vapaasti kuunneltavissa Wolfgang's Vaultin nettisivuilta. Valitettavasti nämä ilmaise


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit