King Of The Blues: 1989




A (1) (You've Become A) Habit To Me (2) Drowning In The Sea Of Love (3) Can't Get Enough (4) Standing On The Edge (5) Go On
B (1) Let's Straighten It Out (2) Change In Your Lovin' (3) Undercover Man (4) Lay Another Log On The Fire (5) Business With My Baby Tonight

Suunnilleen niin kauan kuin muistan, tässä tapauksessa liki 20 vuoden ajan, on aina uuden B.B. King -albumin ilmestyttyä ainakin jossain alan julkaisuissa kirjoitettu, että kyseessä on miehen uran huonoin äänite. Aina silloin tällöin väite on varmaan pitänyt paikkansa ja hyvin lähelle mennään myös nyt. Rumpukoneet ja syntetisaattorit eivät todellakaan istu bluesin kuninkaan imagoon, jos eivät ne mielestäni tosin istu mihinkään muuhunkaan, mitä musiikiksi kutsutaan. Ennen kaikkea B.B:n on täysin naurettavaa ja typerää edes yrittää päivittää hänen rooliaan vallitsevia valtavirtauksia apinoiden.

Levy on surkea ja epämiellyttävä, ei sille mitään mahda. En tosin aio alentua yhtä tökeröihin kommentteihin, jollaisia eräs - nyt onneksi tehtävistään vapautettu - pääkaupunkiseudun paikallisradion bluesohjelmien vetäjä on suustaan päästellyt. Tämän nk. "bluestoimittajan" mielestä B.B:n olisi pitänyt kuolla jo 20 vuotta sitten. Vain suuri tyhmyys, tietämättömyys ja ymmärtämättömyys voivat tuottaa moista kielenkäyttöä.

Levy kierähtää liikkeelle täydellä diskotohinalla. Rumpukoneet jauhavat tappavan yksitotista, persoonatonta monotoniaan, syntikat ja mitä kummallisimmat kosketinsoittimet mouruavat epäinhimillistä mouruaansa. B.B. yrittää parhaansa ja laulaa tutulla tunnevoimallaan ja paatoksellaan parhaansa mukaan. Mutta ei A-puolen kaltaisella materiaalilla voi mistään tulla mitään. Tai eivät kappaleet sinällään aivan torsoja ole, mutta tapa millä ne on sovitettu tuoksi raskaan raastavaksi elektroniikkaviidakoksi on sielua ja korvia repivää. A4 sentään antaa pientä toivon pilkahdusta paremmasta. B.B:n kitaraa en ole löytävinäni koko levypuolelta lainkaan, kunnes olen tajuavani - voin tosin olla väärässä - että onhan se siellä mukana, mutta sekin on jollain elektronivemputuksella murhattu lähes tunnistamattomaksi korinaksi.

Kakkospuoli on jo hieman inhimillisempi. Siellä tulee heti vastaan B.B:n jumalainen kitara ja sovitukset sekä soittimet pysyvät selvästi paremmin kurissa kuin A-puolella. Pökköä rakkauden pesään heittävä B4 on jopa ihan mukava raita. Kappaleet ovat järjestään liian pitkiä kautta levyn. Kun sanottava on loppunut, hoetaan yksitotisesti vain kappaleen nimeä kerta toisensa jälkeen. Aivan kuin yleisradioiskelmissä on tapana. Suurin osa materiaalista on levyn tuottajien - joita on monta - käsialaa. Tapa se on tämäkin tuoda kyvyttömyytensä julki, sijaiskärsijän välityksellä. B.B. parka. Et ole ansainnut tällaista.

Teksti: Pertti Nurmi
(julkaistu BN-numerossa 1/1989)


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit