Live At Manchester Apollo 30.9.1980




Michael Schenkerin studiomuusikoiden kanssa kesällä äänitetty esikoissoololevy julkaistiin elokuussa 1980. Saksalaiskitaristi oli siihen mennessä rekrytoinut bändiinsä Rainbow'sta siirtyneen rumpalin Gozy Powell'in, UFO:sta Schenkerin vanhan soittokaverin Paul Raymondin. Bassoon tuli Alex Harvey Bandin Chris Glen.

Englannin kiertueen jälkeen julkaistu Cry For Nations -maxisingle sisälsi kaksi liveraitaa. Näistä Armed And Ready tulee tältä keikalta. Pitelin tuota singleä kasissäni lontoolaisessa levykaupassa kesällä 1982, mutta jätin sen hyllyyn ostettuani One Night At Budokan tuplaliven. Onneksi tämä keikka on sittemmin julkaistu kokonaisuudessaan, mutta valitettavasti ei yhdellä CD:llä. Puolet keikasta julkaistiin vuonna 2009 remasteroidun MSG II extroina ja loput seitsemän biisiä kolme vuotta myöhemmin julkaistulle The Chrysalis Years'illä. Keikka on ollut vuodesta 2010 lähtien kokonaisuudessaan myynnissä iTunesissa (isokuva)

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit