Albert




Blueskärpänen puraisi minua vuonna 2011. Olin toki edeltäneiden 30 vuoden aikana kuunnellut sinisiä sävyjä ja hankkinut muiden mukana hyllyyni myös Albert Kingin levyjä. Mutta suurin osa vuonna 1923 syntyneen ja 1992 kuolleen kitaristin tuotannosta oli minulle täysin tuntematonta. Päätin kuunnella hänen tuotantoa kronologisesti. Kesäkuussa 2012 laitoin korvakuulokkeet päähän erään pitkän päivän päätteeksi ja jo avausraita, singlenäkin julkaistu Guitar Man sai minut unohtamaan viikkoa aiemmin ensimmäisen kerran kuulemani Truckloadin. Näiden kahden 1976 julkaistun levyn välinen ero on huikea. Molempien studiomuusikoiden kanssa tehtyjen levyjen kapallimestarina ja tuottajana on toiminut pitkän linjan R&B-tuottaja Bert de Coteaux. Tällä kertaa hän ymmärtänyt tuoda enemmän esille Albertin omaa soittoa ja hänen bluestaustaa. 

Albert ei sisällä yhtään merkittävää, artistin uran kannalta tärkeää biisiä. Tämän voi tietenkin nähdä myös puutteena, mutta albumin raitojen tasaisuus ei ole välttämättä heikko asia. En nimittäin pidä tätä albumia kumminkaan tasapaksuna. Blues oli menettänyt seitsemänkymmentä luvun puoleen väliin mennessä suosiotaan eikä 53-vuotiaan kitaristin levyt taatusti menestyneet samalla tavalla kuin hänen kymmenen vuotta aiemmin julkaisemat läpimurtokappaleet. Mutta onneksi tästäkin levystä otetaan yhä painoksia sillä vaikka kyseessä ei ole genren klassikko, päihittää se silti valtaosan blues-julkaisuista. 

Levyn ensijulkaisusta vastasi lyhyen aikaa toiminut levymerkki Utopia. Luulen sen olleen jossakin yhteydessä newyorklaiseen Tomato Records'iin, joka uusintajulkaisi albumin 1978. Vantaan kirjastosta lainaamani englantilaisen Charlyn 1988 LP:n alakulmassa on punainen tomaatti, mutta myöhemmissä CD-painoksissa (isokuva) on yhtiön oma logo.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit