Eddie Hardin: Wind In The Willows Live (DVD)




Eddie Hardinin The Butterfly Ball on Purple faneille tuttu albumi, jossa useiden solistien joukossa ovat myös David Coverdale ja Glenn Hughes. Wind In The Willows on Hardinin ja rumpali ZakStarkeyn yhteistyönä syntynyt teemalevy kuuluisasta lastenkirjasta. Alkuperäisellä, vuonna 1985 julkaistulla levyllä ei esiinny Purple miehiä.

Vuonna 1991 kuvattu Wind In The Willows on mielenkintoinen keikka. Siinä esiintyvät uskoakseni ensimmäisen kerran yhdessä lavalla herrat Jon Lord ja Don Airey. Heidän lisäksi bändissä soitta toisena rumpalina, Hardnin musiikillinen kumppani Pete York. Kitarassa on heidän entinen bändikaveri Ray Fenwick.

Illan aikana mikrofonin ääressä esiintyvät alkuperäiseltä studiolevyltä tutut Maggie Bell, Tony Ashton ja Donovan sekä hieman yllätysnimenä Graham Bonnet. Albumin teossa mukana ollut, mutta siltä ulos jäänyt Danny Laine sekä luonnollisesti säveltäjä itse käyvät myös vetämässä laulun pari.

Tutustuaksesi alkuperäiseen teokseen suovittelen Purple Recordsin vuonna 2002 julkaisemaa laajennettua painosta, jossa on bonuksina pitkän valmistusprojektin aikana tehtyjä demoja (yhdellä mukana Ian Paice) sekä kolme biisiä maistiaisena tältä DVD:ltä. Jos löydät tämän DVD:n alennushyllyltä, älä pelkää tarttua siihen vaikka tarjolla ei olekaan raskasta rokkia. Jon Lord faneille tämä on ehdoton hankinta.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit