It Serves You Right to Suffer




John Lee Hookerin levy-yhtiö Vee-Jay ajautui 1965 konkurssiin. Laulaja siirtyi B.B. Kingin ja monen muun blues-artistin tavoin isoon ABC-yhtiöön. Tarkemmin ottaen sen kovassa kurssissa olleelle jazz-merkille Impulse, jonka kanssa hän teki yhden levyn diilin. Session tuottaja Bob Thiele siirtyi seuraavana vuonna vetämään ABC:n uutta alamerkkiä Bluesway, jonne myös Hooker siirtyi. Onneksi ABC:llä oli rohkeutta tehdä täysin erilainen Hooker-albumi sillä jazzahtava It Serves You Right to Suffer kuului ilmestyttyään tyyli- ja muotitietoisen (valkoisen) edelläkävijäjoukon soundtrackiin. Sen ajan hipstereiden, siis. 

Tämän levyn äänitysajankohtana loppuvuodesta 1965 Yhdysvallat eli ns. Britti-invaasion aikakautta, jolloin sikäläisiä levymyyntilistoja hallitsivat The Beatlesin vanavedessä uudet englantilaiset bändin kuten The Rolling Stones, The Who, The Yardbirds ja The Kinks. Useat näiden bändien muusikoista pitivät John Lee Hookeria yhtenä idoleistaan. Tämä taisi rohkaista seitsemäntoista vuotta levyartistina ollutta Hookeria sillä yhdessä päivässä (23.11.1965) äänitetty levy on yksi hänen 60-luvun parhaista julkaisuista. Ehdoton helmi, jonka uusintapainos-LP soi kotonani usein. 

Levyn ensimmäisessä (ja myös uusimmassa) painoksessa sen nimi on yksikössä It Serve You. Vaikka Impulse ei juuri jazz-tähdeiltään julkaissut singlejä, Money poimittiin myös pikkulevyksi. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit