Live At Montreux 1992 (DVD & CD)




Lainasin tämän keikan ensimmäisen kerran kirjastosta pian sen ilmestymisen jälkeen. Seuraava lainaus tapahtui kesällä 2011 mutta lyhyen lomamatkan aikana en ennättänyt katsoa sitä kuin kertaalleen joten lainasin DVD:n kolmannen kerran toukokuussa 2012 kirjoittaakseni keikasta "tuoreen" arvion. Pian sen jälkeen löysin keikan CD-version alelaarista, josta kannoin sen kotiini. Osa seitsemän biisin mittaisesta esiintymisestä julkaistiin jo vuonna 1995 levyllä Live '92 - '93.

Tämä on ainoa kokonainen Collins-keikka jonka olen nähnyt joten en voi verrata miehen uran viimeisen Euroopan kiertueen soittokuntoa hänen nuoruuden vuosiin. Silti uskallan väittää että 16:9 kuvasuhteessa sveitsiläisyleisön edessä kuvattu keikka ilahduttaa kriittistäkin kuulijaa. Se alkaa edellisenä vuotena julkaistun levyn nimiraidalla Iceman. Myöhemmin soitettu Put The Shoe On The Other Foot on keikan toinen Collins'in viimeiseksi jääneen studiolevyn raita. Ne molemmat, kuten useat muutkin kitaristin biisit ovat hänen vaimonsa kirjoittamia. (Mahtaako asia todella olla noin vai oliko kyseessä perheen tulojen tasauspolitiikka?). Omat suosikkini ovat kolmantena kuultava Lights Are On (But Nobody's Home) sekä keikan päättävä, Collins'in kaikkien aikojen tunnetuin biisi, 1962 julkaistu Frosty. 

DVD:n bonuksina tulee neljän biisin ja 40 minuutin mittainen Montreux-esiintyminen kesältä 1979. Se esittelee huomattavasti salskeammassa ja vetreämmässä kunnossa olevan kitaristin. Miksi ihmeessä Eagle Records ei laittanut bonukseksi kokonaista keikkaa? (Veikkaus: se julkaistaan kokonaisuudessaan joskus tulevaisuudessa kun tämä julkaisu poistuu yhtiön kataloogista).

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit