Zinc Alloy and the Hidden Riders of Tomorrow




Ostin ensimmäisen T .Rex levyni 80-luvun alussa, mutta tähän levyyn en ollut tutustunut ennen tammikuuta 2013. Sen kappaleista vain Teenage Dream oli mukana kuusitoista vuotiaana hankkimalla kokoelmalla. Syksyllä 1973 Amerikassa äänitetty biisi oli muuten viimeinen, jonka Marc Bolan äänitti tuottaja Tony Viscontin alaisuudessa. Parivaljakko teki reilun kolmen vuoden aikana useita unohtumattomattomia hittejä, mutta tältä albumilta niitä ei juuri löytynyt. Edes Teenage Dream ei noussut Englannin sinkkulistan kymmenen kärkeen. T. Rex alkoi olla 1974 menneen talven lumia.

T. Rexin Electric Warrior kuuluu minun ns. vakiolevyihin, jotka olen omistanut jo pitkään ja joita yhä kuuntelen usein. Zinc Alloy oli ensikuuntelun jälkeen niin suuri pettynyt että en usko sitä enää kuuntelevani. Jos kuitenkin siihen joskus ryhdyn kirjoitan siitä sitten lisää. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit