Buddy Guy & Junior Wells: Going Back




Buddy Guy herätti hämmennystä saapuessaan Muddy Watersin kutsumana hänen akustisen Folk Singer -levyn sessioihin syksyllä 1963. Chess-yhtiöiden nuorenpolven kitarasankarin akustisen kitaran soittotaidot herättivät pian arvostusta ja kunnioitusta. Siitä huolimatta miehen uralle ei juuri mahdu akustista soittoa. Se tekee tästä Pariisissa 15.5.1981 äänitetystä levystä erikoisen, mutta samalla laadukkaan. Tuntuu hämmästyttävältä ettei näin hyvää levyä ollut saatavana kymmeneen vuoteen muualta kuin Ranskasta. Guy ja Junior Wells jakavat Going Back albumin kymmenen biisin lauluosuudet melko tasan ja on mukana myös paljon duettoja kuten Cut You Loose ja albumin päättävä medley. 

Levy jakautuu kolmeen osaan. Mukana on molemmilta muusikoilta kolme omaa biisiä sekä neljä coveria. Sessioissa äänitettiin nippu muitakin covereita sillä kun Alligator Records lisensoi levyn USA:n markkinoille vuonna 1991 siihen liitettiin viisi bonusbiisiä. Kuten useiden muiden Ranskan levyjen tapaan, amerikkalaiset antoivat levylle uuden nimen Alone & Acoustic. Alligatorin täytettyä 2011 independent-yhtiölle kunnioitettavat neljäkymmentä vuotta yhtiö juhlisti sitä julkaisemalla ensimmäisen kerran Alone & Acoustic'in vinyylinä. Sitä ennen englantilainen firma oli julkaissut alkuperäisen kymmenen kappaleen vinyylipainoksen alkuperäisnimeä lainaten Going Back To Acoustic. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit