Damn Right, I've Got the Blues




Buddy Guy oli 70-luvun lopusta seuraavan vuosikymmenen puoleenväliin saakka ranskalaisen levy-yhtiön leivissä, mutta ilman amerikkalaisen tai englantilaisen yhtiön tukea hän jäi vääjäämättä hiukan pimennykseen. Myös oman musiikkiklubin pyörittäminen Chicagossa vei miehen huomiota. Sitten hänelle tapahtui onnekas keikka avaamaan kitaristia vuosikymmeniä diggailleen Eric Claptonin syksyn 1990 blues-kiertueella. Pian sen jälkeen Silvertone Records kiinnitti miehen artistikseen ja tästä lähti hänen ura uuteen nopeaan nousuun. 

Kuten niin usein ennen, ja erityisesti tämän levyn ilmestymisen jälkeen, levy-yhtiö houkutteli äänityssessioihin isoja tähtiä nostamaan levyn julkisuusarvoa. Niin hienoja soittajia kun Mark Knopfler (nimikappale), Eric Clapton (There Is Something In Your Mind) ja varsinkin Jeff Beck (Eddie Boydin Five Long Years & Mack Risen Mustang Sally) ovatkin, on tällä levyllä vain yksi stara ja se on Buddy Guy. Siitäkin huolimatta että Beckin soolo Five Long Years'illä on albumin yksi isoimmista kohokohdista. 

Albumin nimiraita, Too Broke To Spend The Night ja levyä ainoa instrumentaali, päätösraita Remembering Stevie ovat levyn ainoat Buddyn sävellykset. Loput seitsemän kappaletta on valittu fiksusti sillä ne tuovat erilaisuudellaan esille bluesin koko kirjon. Suurin osa biiseistä on toki tuttuja, mutta ne eivät ole genren suurimpia klassikoita. Itselleni niistä oli tuntemattomin Jessie May Robonsonin vuonna 1951 Charles Brownille kirjoittama Black Night (siitäkin huolimatta että minulla on siitä levyhyllyssäni Joe Bonamassan cover).

Vuoden 1992 alussa ilmestynyt Rush-elokuvan soundtrack sisältään Buddy Guyn ja Eric Claptonin kitaroiman ja Buddyn laulaman Willie Dixon coverin Don't Know Which Way To Go. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit