Heavy Love




Hankin Heavy Loven jo ilmestyttyä hyllyyni hänen edellisen Silvertone-yhtiön julkaisun, Live The Real Thing CD:n. Vaikka olin tuntenut Buddyn nimeltä jo vuosia, ja vaikka diggasin yhä hyllystä löytyvää keikkalevyä en tainnut edes huomata Heavy Loven ilmestymistä. Tutustuin levyyn vasta vuosia myöhemmin samalla kun sukelsin syvälle Buddyn laajaan kataloogiin. Sieltä löytyy niin paljon helmiä että siinä hulinassa en jaksanut juuri Heavy Loveen syventyä.

Kuten koko levyteollisuus, Buddyn levy-yhtiö lopetti pitkäksi aikaa vinyylin tarjoamisen. 1994 julkaistu Slippin' In julkaistiin sekin LP:nä vain Euroopassa. Itse aloitin vinyylin ostamisen seuraavana vuonna, mutta vasta 2008 Buddyltä ilmestynyt Skin Deep prässättiin vinyylille ja sen perään 2010 ilmestynyt Living Proof aloitti sittemmin laajaksi paisuneen Buddy Guy -vinyylien keräilyn. Heavy Love ennätti 21 vuoden ikään ennen kun se julkaistiin ensimmäisen kerran vinyylinä. Neljälle levyn puoliskolle jaettuna levyn eri sävyt tulevat mielestäni paremmin esille kuin albumin kuuntelu ilman kolmea lyhyttä taukoa. 

Tätä kirjoittaessa Buddy Guy on jo lähestymässä 85 vuoden ikää ja on selvä että uusia levyjä ei ole enää välttämättä useita ilmestymässä. Vaikka ura ei olisikaan vielä paketissa, takana on silti 63 vuotta äänitettyä musiikkia. Heavy Love ei ole pitkän ja vaihtelevasti sujuneen uran parhaimistoa. Hänen 1991 alkanut comeback on kuitenkin loistava esimerkki siitä kuinka taitavasti ikään kuin valmiiksi kirjoitettu uran jatko-osa voi yllättää fanin. Heavy Love on yksi esimerkki siitä kuinka blues miehen levyyn saadaan uusia ulottuvuuksia. Vaikka heavy Love ei kokonaisuutena ole kovinkaan vahva, siltä löytyy upeita biisejä.

Buddy Guy on ottanut siipiensä alle useita nuoria blueskitaristeja. Tämä levy oli ensimmäinen kerta kun kuulin nuorta bluesrock-tähteä Jonny Langia, jonka edellisenä vuonna julkaistu Lie To Me oli herättänyt useiden muidenkin vanhanpolven muusikoiden huomion. Äänittäessään Buddyn kanssa duettoa Midnight Train Jonny oli vasta 17-vuotias.

Petri Myllylä / 17.04.2021

 

Järjestyksessä Buddy Guyn jo viides albumi 90-luvulla (kaikki Silvertonella) on jälleen piristävästi erilainen edeltäjiinsä nähden. Vaikka Guyn pitäisi olla jo eläkeiässä, tuntuu miehen ote vain nuorenevan. Jo levyn muodikkaasti 60-lukuhenkinen kansi kertoo osaltaan, mistä on kysymys. Buddy rönöttää noin kolmen vuosikymmenen takaisen sutenöörin näköisenä suomalaisen Eero Aarnion suunnittelemassa, aikoinaan (ja taas nykyään) kovasti muodissa olleessa ns. pallotuolissa huomiotaherättävän pilkulliseksi maalatun Fender Stratocasterinsa kanssa. Kannen layout on kuin suoraan jostakin 60/70-lukujen taitteen "halpis"-funklevystä. Cool!!!

Siinä missä "Damn Right..." -levyn sisältö oli hieman standardipitoinen ja sen seuraajan "Feels Like Rain"in jäädessä melko hajanaiseksi sekä materiaalinsa että turhan lukuisten tähtivierailijoittensa vuoksi, oli kolmas Silvertone-levy "Slippin' In" tasapainoinen kokonaisuus, joka toi jälleen Guyn kyvyt esiin omimmillaan. Sen ilmestymisvuonna -94 Buddy Guy vieraili myös edellisen kerran Suomessa. Jonkinlaisena yhteenvetona edellisistä voitaneenkin pitää neljättä Silvertonea, konserttitaltiointia "Live - The Real Deal" v. -96.

Vuonna -98 Buddy Guy on jälleen ajan hermolla uutukaisen "Heavy Love"n ollessa trendikkään 60/70-lukuisesti varsin funky. Mitään varsinaista muutosta Buddyn tulkintoihin ei ole sinällään tullut, mies vain osoittaa pärjäävänsä edelleen tälläkin alalla. Omia sävellyksiä on mukana ainoastaan kaksi, raskashenkinen blues "Had A Bad Night" ja Jimmy Reedin "Honest I Do" -balladin mieleentuova päätösraita "Let Me Show You". Muuten sävellysmateriaalia on valittu avarakatseisesti laidasta laitaan aina ZZ Topin "I Need You Tonight"ista Willie Dixonin funkysti sovitettuun "I Just Want To Make Love To You"hin ja miellyttävästi levyn yleisilmettä keventäviin Louis Jordanin "Saturday Night Fish Fry" -svengailuihin. Yksi levyn helmistä on akustisella kitaralla esitetty Tony Joe Whiten "Did Somebody Make A Fool Out Of You". Singlenäkin julkaistulla rockhenkisellä "Midnight Train"illä duetoi Buddyn tähtivieraana nuori bluesrock-kitaristi Jonny Lang, jonka esikoislevyä "Lie To Me" on kuulemma myyty jo miljoona kappaletta ja jota - jälleen kerran - povataan "Stevie Ray Vaughanin manttelinperijäksi". No, aika näyttäköön, miehekkäästihän tuo Jonny-poika karjahtelee alle parikymppiseksi ja vinguttelee kitaraansa. Varsinaisena tähtivieraana henkilökohtaisesti pitäisin kuitenkin seitsemällä kappaleella kitaroivaa Steve Cropperia (mm. Booker T. & MG's ja Blues Brothers Band sekä lukematon määrä säestystehtäviä soul-legendojen levytyksillä 60-luvulta alkaen), joka todella osoittaa kuinka rytmikitaraa soitetaan itseään liikaa tyrkyttämättä ja tyylikkäästi. Cropper on myös ollut säveltäjänä kappaleella "When The Time Is Right".

Hieman raskaasta yleisilmeestään huolimatta "Heavy Love" on jälleen piristävä lisä Buddy Guyn tuotantoon ja osoittaa miehen olevan muutakin kuin "pelkkä" blueslegenda. Legendan lisäksi Buddy Guy on edelleen voimissaan oleva tulkitsija ja muuntautumiskykyinen muusikko.


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit