Skin Deep




Tutustuin tähän levyyn vasta vuonna 2012 eli kaksi vuotta sen jälkeen kun olin ostanut Buddy Guyn ja tuottaja / lauluntekijä Tom Hambridgen toisen yhteisen Living Proof -albumin. Kuluneen farssin mukaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan sillä tämä albumi on seuraajansa mittainen, eli jopa aavistuksen parempi. 

Buddy Guyn voimakkaan comebackin vuosikymmenen eli 90-luvun parhaat albumit rakentuivat pitkälti hienosti valituista cover-biiseistä. Siksi on erityisen kunnioitettavaa, että tuottaja Hambridge on päätynyt juuri toiseen ääripäähän eli kasaamaan albumin uusista kappaleista. Näistä kuusi hän on tehnyt Buddy Guyn kanssa. Aiemmin hän on tehnyt musiikkia myös Susan Tedeschille, joka duetoi Guyn kanssa biisillä Too Many Tears (sekin Hambridgen käsialaa). Susanin aviomies (ja vuodesta 2010 heidän yhteisen bändin toinen liideri) Derek Drucks soittaa levyn nimikappaleen ja Too Many Tearsin slidesoolot. Muista vierailijoista nimekkäin on Everytime I Sing The Blues'illa soittava ja duettoa laulava Eric Clapton. Levyn äänitysten aikaan vain 9-vuotias lapsitähti Quinn Sullivan kiraroi 63 vuotta vanhemman Guyn kanssa. Sullivan on sittemmin esiintynyt ja kiertänyt Guyn kanssa (esimerkiksi Crossroads 2013).

Skin Deep on todella hieno blues-albumi, jonka tuotanto on 2000-luvun musakorvan omaavien mieleen, mutta jota 60-luvun soundiin mieltyneet voivat vierastaa ja kutsua sitä liian kliiniseksi. Buddyn seuraava Living Proof menestyi kaupallisesti vielä tätä levyä paremmin ja se on itselleni tätä kirjoittaessa hiukan tutumpi. Suosittelen hankkimaan molemmat sillä harvoin, jos koskaan on 70-vuotias artisti onnistunut julkaisemaan näin hyvää musiikkia. Molemmille levyillä on paljon omaelämänkerrallisia biisejä. Itse kuuntelin levyä puolisen vuotta tiedostomuotona kunnes ostin sen itselleni lopulta tupla-LP:nä.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit