The Folk Lore of John Lee Hooker




Vee-Jay'n edellinen Hooker-LP Burnin' oli arvostelu- ja myyntimenestys. Riversiden julkaisemat kaksi akustista levyä olivat nekin nostaneet Hookeria esille orastavan folk-buumin "kansantaiteilijaa". Kukin näistä albumeista oli syntynyt yhden päivän sessioista, mutta The Folk Lore of John Lee Hooker kasattiin keväällä 1961 kolmesta hyvin erilaisesta äänityssessiosta.

Lee Hooker äänitti 29.4.1960 New Yorkissa soolosession Prestige-yhtiölle. Jostakin syystä kolmentoista kappaleen sessio ei päätynyt sellaisenaan LP-levylle vaan miehen pääasiallinen levy-yhtiö Vee-Jay osti session nauhat ja laittoi niistä kuusi tälle albumille. Tuolloin purkitettiin myös uusintaversio Sally Maesta sekä biisit Moanin' Blues, You're Gonna Miss Me When I'm Gone, Dirty Ground Hog ja She Loves My Best Friend. Nämä julkaistiin myöhemmin eri kokoelmilla, mutta ainakin kolme biisi on yhä United Artists'in varastossa. Kronologisesta järjestyksestä pitäville suosittelen hankkimaan kolmen levyn Testament-kokoelman, jolla on tämä (kuten moni muukin Hookerin 1955-1964 äänityssessio) kokonaisuudessaan.

Levyn avaa edellisen kesän Newport Folk Festival'in äänitys Hookerin hienosta Tupelosta. Toinen Newport-raita löytyy kääntöpuolelta, jonka avaa The Hobo. Neljä muuta albumin kappaletta tulevat 4.1.1961 Chicagossa tallennetuista bändisessiosta. Vaikka toisin väitetään sessioiden harpistina ei ollut Jimmy Reed vaan kitaristi William "Leafty" Bates. Want Ad Blues, I'm Going Upstairs, kolmen vuoden takainen Elvis-julkaisu Hard Headed Woman ja I'm Mad Again lisäksi sessioissa syntyivät Will The Circle Be Unbroken ja I Left My Baby. Myös nämä näkivät myöhemmin päivänvalon.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit