Jon Lord: Before I Forget




Jon Lord teki tämän soololevyn Whitesnakessa ollessaan ja se näkyy hyvin soittajien miehityksessä, mutta tavallaan myös musiikissa. Osa kappaleista on selvää ’Snake -tyyliä ja siksi musiikki on tavallaan tuttua.

Mikäli Paice Ashton & Lord olisi osannut hyödyntää Bernie Marsdenia yhtä järkevällä tavalla kuin mitä David Coverdale, niin tuloksena olisi voinut olla jotakin samaa kuin tämän levyn avausbiisissä Chance On A Feeling. Biisi on Jonin kirjoittama, mutta Bernie on siinä hyvin esillä kitaran soidessa ja laulun kulkiessa mallikkaasti. Rummuissa on Ian Paice. Seuraavana on vuorossa Cozy Powellin ja Neil Murrayn kanssa tehty Tender Babes. Kyseinen nopea pala sisältää Jonilta hienoja pätkiä klassisesta musiikista, mutta ei kokonaisuudessaan saavuta sellaista menoa kuin mitä Cozyn levyiltä löytyvät vastaavat Don Aireyn kanssa tehdyt revitykset. Jon Lordin jokaisella soololevyllä vierailee vanha kamu, Tony Ashton. Tällä levyllä hän hoitaa upeiden taustalaulajien (Sam & Vicky Brown) tukiessa letkeän Hollywood Rock And Rollin.

Jon Lordin uran punainen lanka lienee klassisen ja rockmusiikin yhdistäminen. Before I Forget -levyn kappaleista tätä tehtävää hoitaa ehkä selvimmin kahdeksanminuuttinen instrumentaali (ja single julkaisu) Bach Onto This. Tämän levyn jälkeen Jon Lord -fanit saivat odottaa peräti 17 vuotta seuraavaa soololevyä. Sen (Pictured Within) kanssa hyvin paljon samoja sävyjä on tämän levyn nimibiisissä Before I Forget sekä Vicky Brownin upeasti laulamassa Say It’s All Right (jossa hieno Mick Ralphsin kitarasoolo).

Instrumentaalilevyn ja lauletun levyn yhdistäminen samaan pakettiin ei ole koskaan helppoa, eikä se mielestäni ole osunut ihan kohdalleen tässäkään tapauksessa. Mielestäni olisi ollut loogisempaa laittaa insrumentaalit ja lauletut kappaleet omille puolilleen vinyyliä. Nyt ne ovat vuorotellen niin, että Jonin pianolla soittamaa Burnwoodia seuraa Elmer Gantryn laulama komea Where Are You. Levyn päättää Bad Companyn kanssa soitettu Going Home.

Alkuperäinen levy on melko harvinainen, koska se myi aikoinaan todella huonosti ja EMI veti sen pois kataloogista seuraavaan kesään mennessä. Ensimmäinen CD -versio tehtiin 1994. Nykyisin kaupoista löytyvä (Purple Record PUR 310) versio on musiikillisesti edellisen kanssa täysin sama, mutta sen kansi on alkuperäinen ”Elefantti”. Molemmilla versioilla on mukana myös pitkä Jon Lord haastattelu.

Petri Myllylä

 

Lordin soololevyistä Before I Forget on epätasaisin. Mukana on rokkipaloja ja klassissävytteistä musiikkia, mutta tyylin vaihtelu tekee tästä levottoman kuuloisen. Myös soittajien vaihtuminen biisistä toiseen saattaa syödä levyn yhtenäisyyttä. Petrin ehdotus instrumentaali- ja laulupuolesta olisi saattanut tehdä tastä kiinnostavamman kuunneltavan. Nyt kuuntelu jää yleensä biisiin tai pariin - useimmin kuunteluun pääsee Bach Onto This, joka on aika railakasta menoa.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit