My Feeling For The Blues




Freddie King oli pitkään itselleni avaamaton luukku bluesmiesten joulukalenterissa. Kitaristin 60-luvun puolen välin julkaisut yllättivät itseni vahvalla instrumentaalisuudella. Lähdettyään King Recordsilta Freddy (kuten häntä tuolloin kutsuttiin) oli useamman vuoden ilman levytyssopimusta, ja tämä erinomainen levy on hänen toinen tauon jälkeinen. 

Minusta Freddie oli edellisenä vuotena julkaistulla Is A Blues Master hiukan ruosteessa, mutta tämä albumi on sitten jo täyttä kultaa. T-Bone Walkerin blues standardin asemaan kohonnut Call It Stormy Monday on Freddien käsissä maaginen ja hänen soittoa kuunnellessa ei ihmettele lainkaan sitä kuinka suuri vaikutus hänellä on ollut rock sukupolven soittajiin. Mukana on jälleen myös aiemmin julkaistun biisin uusioversio. Tällä kertaa kunnian saa instrumentaali The Stumble, jonka John Mayall's Bluesbreakers oli edellisenä vuonna kitaristi Peter Greenin toiveesta coveroinut. Satuin tänään autossa kuuntelemaan Greenin version ja kotiin päästyä halusin kuunnella Freddien molemmat versiot. Freddie 

Vaikka studiossa mukana olleet puhallinsoittajat tuovat levylle svengiä ja bbkingmäistä tyyliä, omiksi suosikiksi on kuitenkin nousseet levyn pelkistetympi materiaali. Huuliharpun ja akustisen kitaran mukana olo Eddie "Guitar Slim" Jonesin Ray Charlesin tuottamassa 1953 klassikossa The Things I Used To Do tuo levylle ripauksen sitä Freddien levyiltä vähemmän löytyvää maaseudun soundia.

Hyllyssäni on levystä vuonna 2017 otettu vinyylipainos. itse asiassa minulla on levystä kaksi kappaletta. Myytävien levyjen hyllystä löytyy laajaan blues-julkaisusarjaan kuulunut eurooppalainen 1970-luvun uusintapainos, joissa on piirretyt kannet sekä tekstitys myös ranskaksi.

Petri Myllylä /10.2.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit