PAL: Live In London (DVD)




Hienoa että keikka sai vihdoin kotiteatteri julkaisun. Eihän siinä mennyt kuin kolmekymmentä vuotta. Kyllä tämä parantaa kuvaa bändistä hieman steriilin studiolevyn jälkeen.

Petri Myllylä

 

Paice Ashton Lord tuntui tämän dvd:n perusteella saavan keikoillaan päälle melkoisen menon. Lavalla huomio keskittyy lähinnä karismaattiseen Tony Ashtoniin, sillä muut muusikot (taustalaulajattaret ja puhallintrio mukaan lukien) eivät juuri liiku. Kyseessä ei siis ole mikään showbändi, vaan taitavien muusikoiden yhtye.

DVD:llä nähdään vähän reilun tunnin mittainen setti. Keikkapaikan seinillä näkyvien kellojen perusteella vaikuttaisi siltä, että aivan koko keikkaa ei ole julkaistu, mutta todennäköisesti poistettuja pätkiä ei enää ole olemassa. 

PAL esittää tässä konsertissaan lähes kaikki Malice In Wonderlandin kappaleet, sekä kolme aikoinaan julkaisematta jäänyttä PAL-sävellystä. Yhtye ei siis soittanut yleisön todennäköisesti odottamia Ashton Gardner & Dyken tai Deep Purplen kappaleita. Soitto toimii jopa studioversioita paremmin, ja pienestä, kuvanauhan iästä johtuvasta häiriöstä huolimatta yhtyeen keikkaa on ilo seurata tältä julkaisulta.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit