John Lee Hooker: Live At The Café au Go-Go




John Lee Hooker palasi keväällä 1966 ensimmäisen kerran viiteentoista vuoteen Chess-yhtiön studiolle tekemään Real Folk Blues -albumin. Pian sen jälkeen hän solmi levytyssopimuksen ABC Records'in uuden alamerkin Blueswayn kanssa. 

Nimestään huolimatta tämä albumi on äänitetty studiossa pienen yleisön edessä elokuussa 1966. Bändi on hieno sekoitus bluesin vanhaa ja uutta polvea. Muddy Waters ja John Lee Hooker olivat äänitysajankohtana jo viisikymppisiä veteraaneja. Rumpali Francis Clay, 43 ja pitkään Muddyn bändissä soittanut pianisti Otis Spann, 36 olivat bändin keski-ikäiset. Lähes junioreiksi laskettavia kitaristeja Sammy Lawhorn, 31 ja Luther Johnson Jr., 27 nuorempi oli vielä basisti Mac Arnold, 24.

Samoissa sessioissa äänitettiin toinenkin Bluesway-yhtiön albumi, Otis Spann'in Blues Is Where It's At.

Tämä "livelevy" on paketoitu 90-luvulla samalle CD:lle kuusi vuotta myöhemmin 1972 Saledadin vankilassa Hookerin soolobändin kanssa äänitetyn levyn kanssa. Tuolla albumilla pari biisiä ilman isäänsä heittänyt Hooker Jr:n biisit on jätetty julkaisun ulkopuolella, mutta isäpapan 1966 keikka on se miksi itse kyseisen levyn hankin. Itselläni on molemmista levyistä niiden alkuperäiset amerikkalaiset vinyylit, mutta en ole kuitenkaan onnistunut hankkimaan tämän levyn harvinaista monoäänitystä.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit