Burning Hell




Burning Hell äänitettiin Detroitissa 20.4.1959 samassa sessiossa The Country Blues of John Lee Jooker -albumin kanssa. Voi olla mahdollista että Burning Hell'in kappaleet oli tarkoitus julkaista Country Bluesin jälkeen, mutta näin ei käynyt vaan ne jäivät makaamaan arkistoihin viideksi vuodeksi. Lopulta levy julkaistiin Englannissa 1964. Tosin joidenkin tietojen mukaan se olisi julkaistu manner-euroopassa jo 1959. Amerikan julkaisu tapahtui niin myöhään kuin 1992.

Hooker soittaa sessiossa omien biisiensä lisäksi poikkeuksen paljon vierasta materiaalia. Äänitysajankohtaa edeltäneenä vuonna Little Walter teki onnistuneen coverin Charlie Segarin Key To The Highway:stä. Myös Hookerin versio biisistä on kiinnostava. Kokonaisuudessaan tämä levy on kuitenkin ollut itselleni ns. vaikea pala. Hooker soittaa akustista kitaraa todella karusti, mutta onneksi hänen voimakas ja sävykäs laulu kompensoi tilannetta.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit