Woodstock 16.8.1969




Useat Woodstock-veteraanit ovat pitäneet Santanaa festivaalin suurimpana "löytönä". Bändi oli niittänyt ennen suurkeikkaansa mainetta kotikaupunkinsa San Fransiscon lisäksi oikeastaan vain Kalifornian alueella. New yorkilaisyleisölle bändin bluesia ja karibialaisia rytmejä yhdistänyt soundi oli jotakin aivan uuttaa ja ihmeellistä. 

Santanan kahdeksan biisin keikan julkaisu tapahtui nelivaiheisesti. Yksitoistaminuuttinen Soul Sacrifice edusti bändiä festariesiintymisistä vuonna 1970 kasatulla tripla-LP:llä. Vuonna 1998 esikoislevyn CD:lle laitettiin edellämainitun lisäksi biisit Savor ja levylle alkujaan suunniteltu, mutta siltä poisjäänyt Fried Neck Bones.

Legacy edition tupla-CD:lle laitettiin lisäksi biisit Waiting, You Just Don't Care, Jingo ja Persuasion joten tässä vaiheessa vain Evil Ways jätettiin julkaisematta. Tähän löytyi syy kolme vuotta myöhemmin 2009 kun Sony rahasti Santana ja Woodstock-fanit julkaisemalla useilta artisteiltaan heidän kokonaiset Woodstock-keikat. 

Vaikka Santanan Woodstock-keikkaa on yleisesti kehuttu jo vuosikymmeniä sen julkaisu kokonaisena kesti siis 40 vuotta. Tähän on mielestäni ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin ison bändin äänittäminen 8-raita laitteistolla ei tee oikeutta kaikille instrumenteille eikä keikka ole mikään äänitystekniikan taidonnäyte. Toinen syy voi olla se, että bändin esikoisalbumi on paljon keikkaa kiinnostavampi. Asia joka tulee esille juuri tässä The Woodstock Experience paketissa, joka sisältää ne molemmat. 

Petri Myllylä

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit