Speak Of The Devil




Ozzyn tyhmin urasiirto oli suostua julkaisemaan kahden loistavan soololevyn jälkeen tuplalevyllinen Black Sabbath -biisejä. Rhandy Rhodes oli kurkkuaan myöten täynnä kahelin laulajan kiertuetoilailuja (kuseminen julkisella paikalla, lepakon pään pureminen jne) että oli erota bändistä tämän levyn takia.

Rhodesin kuolema lento-onnettomuudessa 19.3.1982 ei muuttanut Ozzyn ja Sharonin suunnitelmia vaan livelevy kasattiin siitä huolimatta. Muistelen kansainvälisessä lehdissä olleen juttua myös mahdollisuudesta julkaista Ozzyn omaa tuotantoa sisältävästä livelevy. Ehkä sen pelättiin olevan liiaksi haudan ryöstöä, mutta sitä samaa voi sanoa tästä albumista. Kuulin Speak Of The Devilin vuoden 1982 viimeisellä viikolla ja mikäli vuosikymmenien takaa muistan, diggasin levyä ja kuuntelin siitä tekemääni kasettikopiota lähes yhtä paljon kuin Black Sabbathin Live Eviliä. 

Alkuinnostuksen jälkeen Speak Of The Devil jäi vähemmälle ja vähemmälle kuuntelulle. Väliin taisi tulla ainakin kerran kymmenen vuoden kuuntelutauko, sekä useita muita vuosien mittaisia. Jossakin vaiheessa myin pois sen CD-version. Ostin levyn tuplavinyylinä vasta kesällä 2014. Levyn kuuntelu tuo mieleen nuoruudenmuistoja, mutta musiikillisesti levy jättää kyllä haalean tunteen. Taitava bändi soittaa Sabbath-biisti kliinisesti ja tavallaan jopa liian hyvin. Erityisesti rumpali Tommy Aldridgen, mutta myös basisti Rudi Sarzon ja kitaristi Brad Gillisin soitto eroaa liian paljon esikuviensa vastaavasta. Pakkopullaa, sanoisin. Niin bändille kuin kuulijalle. Levyn ensimmäinen CD-versio 1987 ei sisältänyt biisiä Sweet Leaf. Se saatiin kuitenkin mahtumaan levyn 1995 remasteroituun painokseen. Sen jälkeen siitä on otettu vain rajalliset painokset Venäjällä (2005) ja Japanissa (2007).

Tämän levyn kanssa saman niminen video (ja DVD)-julkaisu tulee myöhemmiltä keikoilta ja niillä päähuomio on luonnollisesti Ozzyn sooloajan materiaalissa.

Petri Myllylä

 

Alunperin tupla-lp, jolla kuullaan ainoastaan vanhoja Black Sabbath -kappaleita. Vaikka kitaristi Brad Gillis, basisti Rudy Sarzo ja rumpali Tommy Aldridge ovat Tony Iommia, Geezer Butleria ja Bill Wardia taidokkaampia, on tämä levy hengetön. Ozzy (tai levy-yhtiö) taistelee tässä Black Sabbathia vastaan aivan väärillä aseilla, sillä tässä ikäänkuin nollataan Ozzyn soolotuotannon arvo.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit