Diary Of A Madman




Vaikka Diary Of A Madman ei nouse aivan edeltäjänsä tasolle, se on silti pirun hyvän heavy-levy, jolta löytyy paljon tulevia Ozzy-klassikoita. Diary Of A Madman äänitettiin ennen Ozzyn esikoislevyn USA:n julkaisua maaliskuussa 1981, mutta pian sen jälkeen alkuperäisen rytmiryhmän muodostaneet basisti Bob Daisley ja rumpali Lee Kerslake saivat bändistä kenkää. Vasta joulumarkkinoille julkaistun levyn sisäpussissa komeileekin rumpalina Rhodesin Quiet Riot soittokaveri Rudy Sarzo sekä kultakutrirumpali Tommy Aldridge. Daisley ja Kerslake eivät taatusti ilahtuneet nähdessään levyn sisäpussin. Vielä suurempi kiukku syntyi siitä ettei levy-yhtiö tilittänyt heille levystä kuuluvia tekijänoikeusmaksuja.

Levyn avaavan Over The Mountain jälkeen tuleva komea Flying High Again julkaistiin aikoinaan myös sinkkuna. Sen b-puolella oleva liveveto I Don't Know -biisistä on sama kuin Tribute-levyllä, mutta Ozzyn alkuperäisellä laululla. Tuo biisi on liitetty mukaan vuoden 2002 remasteroituun Diary Of A Madmaniin. Tätä levyä en voi millään suositella sillä Ozzy äänitytti siihen uudet rumpu- ja bassoraidat välttääkseen alkuperäissoittajille tulevat teostomaksut. Todella alhainen temppu pariskunnalta Ozzy & Sharon Osbourne.

Keväällä 2011 Sony julkaisi levystä Legacy Editionin, jonka bonuslevyllä on kokonainen keikka bändin 1981 kesäkiertueelta. Nykytyyliin Sony julkaisi levyt myös tosifaneille tarkoitetussa paketissa. Siinä on Blizzard Of Ozz ja Diary Of A Madman sekä vinyyli- että CD-julkaisut, pikkukrääsää, upea kuvakirja sekä vain tässä paketissa julkaistu DVD. Itse ostin hintavan paketin juuri tämän kuvalevyn takia. Siinä on mukana uusi dokkari Ozzyn soolouran alkuvuosista 1980-1982, sekä saman aikiakauden TV-esiintymisiä ja harvinainen videotaltiointi kevään 1981 keikasta. Vaikka DVD:n materiaali ei häikäise, antaa se lisävalaistuksen tämänkin levyn aikakauteen. Selvänä miinusmerkkinä on basisti Bob Daisleyn ja rumpali Lee Kerslaken totaalinen sivuuttaminen. Heidän kuvia on turha hakea leikekirjasta eikä heitä mainita kertaakaan koko dokumentissa. Kerrottakoon vielä että myös tämä julkaisu sisältää levykannessa Rudy Sarzon ja Tommy Aldridgen valokuvat vaikka herrat eivät levyllä soitakkaan.

Petri Myllylä

 

Ozzyn toinen, ja samalla kitaristi Randy Rhoadsin viimeinen studiolevy. Vaikka levy on tehty samalla kokoonpanolla kuin debyytti (Lee Kerslake rummuissa ja Bob Daisley bassossa), niin kannessa komeilevat Tommy Aldridge ja Rudy Sarzo, jotka olivat Ozzyn kiertuekokoonpanossa.

Levy on Blizzard Of Ozzin tapaan laadukas, vaikkei sillä ehkä olekaan aivan yhtä kovia biisejä. I Don't Know, You Can't Kill Rock And Roll sekä Diary Of A Madman ovat albumin helmiä.

Myös tälle levylle Ozzy äänitytti rumpu- ja basso-osuudet uusiksi vuoden 2002 jälleenjulkaisua varten. Tätä taustaa vasten Kerslaken ja Daisleyn päätös levyttää uusioversioita Ozzyn kappaleista Living Loud -projektina (kts. Steve Morsen sooloarvostelut) ei tunnu kovin oudolta.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit