Father Of Folk Blues




Kolme nuorta ja innokasta valkoihoista folk-blues fanaatikkoa Nick Perls, Dick Waterman ja Phil Spiro saapuivat eräänä kesäisenä päivänä vuonna 1964 New Yorkissa asuneen ja 16 vuotta musiikkibiseneksestä poissa olleen Son Housen ovelle. Ei aikaakaan kun yllätyspaluun musiikkiin tehnyt laulaja esiintyi Newportin Folk Festivalilla.

Legendaarinen levytuottaja John Hammond pyysi tulevaa Canned Heat muusikkoa Alan Wilsonia opettamaan Son Houselle kuinka soitetaan kitaraa kuten Son House soitti sitä 30-luvulla. Wilsonin soittaa toista kitaraa Empire State Expressillä sekä huuliharppua levyn päätösraidalla Levee Camp Moanilla. Tämä levy on Son Housen kaikista äänityksistä se legendaarisin, pelkistytty ja aito. Sen 1965 sesioista on myöhemmin julkaistu laajennettu painos.

Omaan hyllyyni ostin hollantilaisen Music On Vinyl -yhtiön Columbialta lisensoiman 2018 vinyylin. Ensikuuntelussa kolmella biisillä kuului niin paljon napsuja että levy palautui kauppaan sadattelun kera. Kyseinen levyprässäämö on yksi maailman suurimmista ja olen bongannut heiltä useita huonoja töitä. Itselläni on pelko että he panostavat määrään (jopa 50.000 levyä päivässä) laadun sijasta. 

Petri Myllylä / 25.4.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit