Further On Down Road (DVD)




Alligator Records nosti Albert Collinsin 1970-luvun lopulla paikalle missä hänen kuului olla eli yhdeksi seuratuimmista vanhan polven blues muusikoista. Vuonna 1984 yhtiö kiinnitti talliinsa kaksi legendaa, joiden comeback-albumit olivat seuraavan vuoden blues-boomin parasta satoa. Vuosi 1985 oli Roy Buchananille ja Lonnie Mackille kuin balsamia haavoille. Buchanan oli ollut vuosia pahassa viina- ja huumekierteessä ja myös Mackilla oli ollut vakavia terveysongelmia. Yhdessä Stevie Ray Vaughanin kanssa tehty paluulevy nosti Mackin ehkä paremmin esille kuin Roy, mutta molemmat palasivat tuolloin vahvasti musiikkibisnekseen. Roy Buchanan ja Lonnie Mack olivat toki Collinsia nuorempia mutta eivät enään mitään junioreita. Yhteisen levy-yhtiön lisäksi näitä kolmea artistia yhdistää jo 50-luvulla alkanut äänitysura.

Kun Alligator järjesti triolle yhteisen kiertueen syksyllä 1986 oli selvä asia että lavalla on niin paljon osaamista ja hienoja kitarsooloja että New Yorkin Carnegie Hallin keikalle 7.12. on tupaten täyden salin lisäksi saatava kuvauskalusto. Lopputulos julkaistiin seuraavana vuonna konserttivideona. Amazonin asiakkaan kirjoittaman arvostelun mukaan Alligator olisi julkaissut sen vihdoin myös DVD:nä. Ja toki ainakin pätkiä siitä löytyy YouTubesta. Ymmärtääkseni keikka on julkaistu ainakin Japanissa myös audiomuodossa.

En jaksa tässä kiukutella 1980-luvun videoista, mutta totean että 90 minuuttinen videokasetti sisältää musiikkiin nähden liian paljon haastatteluita ja lavan takana kuvattuja kohtauksia. Kasetti alkaa Albert Collinsin esiintymisellä. Puolen tunnin osioon saadaan mahtumaan tosin kolme kohtuullisen pitkää biisiä. Onneksi niiden mukaan on mahdutettu Albertin tavaramerkki eli pitkän kitarapiuhan mahdollistama vaeltelu salissa. Toki konservatiivisen ja kunnioitetun konserttisalin tunnelma on erilainen kuin savuisten kapakoiden, mutta kyllä (valkoinen) newyorkilaisyleisö innostuu Collinsin vierailusta salissa. Seuraavan esiintyy Lonnie Mack. Harmaantunut, partanen mies vaikuttaa ikäsitään (45) paljon vanhemmalta. UUden levyn Satisfy Susie ja vanha Stop toimivat hyvin. Täydessä valaistuksessa ja minimaalisella backlinella soittanut, unohduksista parrasvaloihin palannut kitaristi vaikuttaa silti hiukan eksyneeltä.

Roy Buchanan oli nauttinut New Yorkissa suurta underground suosiota vuosia ennen soolouransa alkua. Itse asiassa hän esiintyi Carnegie Hallin lavalla 1970-luvun alussa jo ennen ensilevynsä äänityksiä. Ei siis ole mikään ihme että hän myös päättää illan vaikka lienee turha puhua mistään pääesiintyjänä olemisesta.

Keikan jälkeen Alligator Records järjesti artisteille ja 200:lle VIP:lle pienet juhlat, joista meinasi juomat loppua heti alkuunsa. Kun niitä saatiin paikalle lisää, Collins ja Buchanan jammailivat lavalla levy-yhtiöpomo Inglauerin mielestä surkean basistin kanssa, joka pilasi koko jamin. Vasta aamulla hän kuuli vaimoltaan ihailua kuinka hyvä lavalla ollut basso-legenda Jaco Pastorius olikaan!

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit