Good Trouble




REO Speedwagonin vuonna 1980 julkaistu Hi Infidelity nosti sen suomalaisten tietoisuuteen. Kun Good Trouble ilmestyi kesällä 1982 bändillä oli valmista fanipohjaa ja levy kohosi täälläkin korkealle myyntilistoilla. Se ei kuulunut kuitenkaan omiin levyhankinoihini, mutta kun lähipiirissäni se herätti ihastusta, pääsin siihen (tahtomattani) tutustumaan. 

Kuuntelin levyn uudestaan joskus 2000-luvun alussa ja diggasin sen keveyttä ja hyvää fiilistä. Kun löysin eräältä nettikauppiaalle albumista uutta vastaavan alkuperäisen amerikkalaisen LP en epäröinyt hetkeäkään. Albumin viidestä single-lohkaisusta en muistanut ensimmäisellä kuuntelukerralla kuin loistavan avausraidan Keep The Fire Burning sekä kappaleen The Key. Vaikka albumilla onkin vain yksi loistoraita, edustaa se kokonaisuudessaan hyvää AOR-laatua.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit