More Real Folk Blues




Chess julkaisi 1966 useilta artisteiltaan Real Folk Blues nimiset albumit. Niitä yhdisti yhtenäinen ulkoasu ja pyrkimys saada levylle akustista materiaalia. Todennäköisesti julkaistut levyt onnistuivat kaupallisesti sillä seuraavana vuonna yhtiö julkaisi Muddy Waters'ilta ja Howlin' Wolfilta niihin jatko-osat. 

Chess kasasi tämän levyn Wolfin 50-luvun äänityksistä. Niistä neljä tuleen vuoden 1953 syksyltä, ajalta ennen Chester Burnettin aka Howlin' Wolfin muuttoa Chicagoon. Neljä biisiä tulee 18.3.1954 sessioista, joissa kitarassa oli "farkkumies" Lee Cooper. Viidellä myöhemmin 1954-1956 äänitetyllä raidalla kitarassa on Burnettin pitkäaikainen kitaristi Hubert Sumlin. Vaikka noin puolet biiseistä oli ilmestyessään aiemmin julkaisemattomia, en jaksa uskoa ostajien aikanaan innostuneen tästä albumista. Ei niin että levyn biiseissä olisi jotakin perustavaa laatua olevaa vikaa. Ne vaan eivät oikein sovi kaupallisen Folk Blues -leiman alle. 

Tämä albumi sai CD-julkaisunsa 1990, mutta kaksitoista vuotta myöhemmin se yhdistettiin Real Folk Blues -albumiin. Syntynyt 2-in-1 on järkihankinta vaikka se ei ole mikään suoranainen hittikokoelma. Kaikki alkuperäisen levyn biisit löytyvät myös Smokestack Lightning boxilta. 

Petri Myllylä

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit