John Mayall Plays John Mayall




Tuntui hiukan oudolta kuunnella tämä levy vasta kesällä 2012 vuosikymmeniä sen jälkeen kun ensimmäisen kerran tutustuin bändin seuraavaan levyyn, Bluesbreakers With Eric Clapton. Olen lukenut useasti kuinka Mayall'in esikoislevy menestyi heikosti ja hän oli jopa vaarassa menettää levytyssopimuksensa, mutta tuottaja Mike Vernon diggasi ja uskoi bändiin ja niin Decca-ura jatkui. 

John Myallin Bluesbreakers tunnetaan useiden huippusoittajien ponnahduslautana muusikon uralleen. Tällä esikoislevyllä Mayallin kanssa bassoa soittaa keväästä 1963 syksyyn 1967 asti soittanut tuleva Fleetwood Mac John McVie sekä sittemmin useissa blues-bändeissä soittanut rumpali Hughie Flint. Kitaristi Roger Dean oli hyvä soittaja hänkin, mutta toki tämän levyn ilmestymisen aikoihin huhtikuussa 1965 hänen tilalleen tullut Eric Clapton oli eri kaliiberin soittaja. 

Mayall Plays Mayall on yhtenä iltana äänitetty livelevy, jonka suurin poikkeavuus tuleviin studiolevyihin ei ole ainoastaan nimekkään kitaristin puuttuminen vaan myös poikkeuksellinen kappalevalikoima. Tusinasta kappaleesta peräti kymmenen on kosketinsoittajan omia sävellyksiä. Näistä kahdeksan kuukautta aiemmin bändin esikoissinglen a-puolena julkaistu Crawling Up A Hill avaa levyn. Singlen b-puoli Mr. James ei ole mukana alkuperäisellä livellä, mutta kylläkin vuonna 2006 julkaistulla remasteroidulla levyllä yhdessä helmikuussa 1965 äänitetyn kakkossinglen Crocodile Walk (mukana myös livellä) ja Blues City Shakedown kanssa. Tuosta sessiosta jäi aikoinaan käyttämättä biisi My Baby Is Sweeter, joka julkaistiin vasta 1971 Mayallin kokoelmalla Thru The Years.

Kuunneltuani levyn muutamaan otteeseen huomasin keskittyväni Roger Deanin kitarointiin. Halusin ymmärtää miksi hän ei ole Clapton. Ymmärtämättä kitaran soitosta juuri mitään joudun vain toteamaan että Deanilta puuttuu se jokin, mikä taitaa tehdä joistakin kitaristeista Kitaristeja. Tämän levyn suurin puute on juuri tämä eli se ei sisällä samanlaista soitannollista virtualismia kuin seuraavat kolme studiolevyä. Musiikin keskiössä on oikeastaan vain herra John Mayall, joka soittaa tuttuun tyyliinsä enimmäkseen kosketinsoittimia, mutta myös paikoin huuliharppua. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit