Big Walter Horton: The Soul Of Blues Harmonica




Vuonna 1917 syntynyt Walter Horton levytti ensimmäisen kerran jo 1927 Memphis Jeg Bandissa ja 1930-luvun lopulla Little Buddy Doylen bändissä. Hänen levytysura lähti nousuun kuitenkin vasta huuliharpistin muutettua Chicagoon 1952 ja saatuaan Junior Wells'in tyhjäksi jättämän paikan Muddy Waters'in bändissä. Enimmäkseen taustalla ollut ujo mies tunnetaan ehkä parhaiten Jimmy Rogers'in 1956 hitin Walking By Myselfin soolostaan sekä mukanaolosta Muddyn 1978 Grammy-palkitulla LP:llä I'm Readyllä. Leffafriikit tunnistavat miehen Blues Brothers'in katusoittokohtauksesta yhdessä John Lee Hookerin kanssa. 

Big Walter työskenteli koko 1950-luvun tiiviissä yhteistyössä Chess-tuottajan Willie Dixonin kanssa. Useiden single-julkaisuiden jälkeen tammikuussa 1964 oli lopulta vuorossa miehen ensimmäinen albumi sessio, joka julkaistiin The Soul Of Blues Harmonica LP. Dixon hoitaa tuottajan työn lisäksi paikoin myös laulajan viran. Bassossa kuullaan ymmärtääkseni jo levytyksen aikoihin session kitaristin Buddy Guy'n bändissä soittanut Jack Myers. Vähän levytyksiä tehnyt urkuri Bobby Buster on itselleni tuntematon muusikko, mutta hänen Hammondit antavat oman mausteensa levylle. Musiikillisesti levy seikkailee vähän joka suuntaan tarkoituksenaan tuoda esiin Hortonin musiikillinen monivivahteisuus. Mukana on useita Walterin aiemmin levyttämiä biisejä kuten mainittu Walking By Myself. 

Tutustuin tähän levyyn alkujaan pelkästään sessioissa mukana olleen Buddy Guyn takia. Chess ei julkaissut häneltä ainuttakaan LP:tä ja Guy hommasi voita leivän päälle soittaen 40 dollarin sessiopalkkiolla useiden nimekkäämpien Chess-artistien levyillä. Hän tarjoilee levyllä sellaista herkkua ettei mikään ihme että sellaiset tulevat supertähdet kuin Jimi Hendrix ja Eric Clapton ihailivat hänen soittoaan. Esimerkiksi käy vaikka tämän levyn Good Moanin' Blues. 

Walter Horton on jäänyt aikalaistensa, itseään nuorempien James Cottonin ja erityisesti Little Walterin varjoon listatessa Chicago-bluesin tärkeimpiä huuliharpistia. Tuolla listalla tosin komeilaa kahdella ensimmäisellä sijalla kaksi saman nimistä vuonna 2012 syntynyttä Sonny Boy Williamsia (I ja II). Instrumentin fanin kannattaa silti tutustua hänen tuotantoon, joista tämä ei ehkä ole se tärkein, mutta silti kiinnostava albumi. 

Petri Myllylä / 23.10.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit