Junior Wells: Pleading The Blues




Buddy Guy ja Junior Wells olivat musisoineet yhdessä vuodesta 1964 lähtien, mutta bluesbuumin laannuttua molemmat miehet huomasivat 1970-luvun alussa suosion vähentyneen, ja vaikeuden saada kotimaassa Yhdysvalloissa levytyssopimusta. Euroopassa miehillä oli kuitenkin kysyntää ja vuosikymmenen lopussa he siirtyivät ranskalaisen Isabel-yhtiön artisteiksi. 

Kun Pleading The Blues vuonna 1993 julkaistiin lopulta tekijöiden kotimaassa Yhdysvalloissa CD:nä, siihen liitettiin sessioissa äänitetty yhdeksänminuuttinen jami I Smell Something.

Oma musiikkiharrastukseni syttyi teininä 1970-luvun lopulla analogisen aikakauden loppupuolella. Melko pian sen jälkeen LP-levyjen takakansissa alkoi näkyä sanat "digital recording". Muutama vuosi myöhemmin levyt vaihtuivat digitaaliin. Innostuin uudesta aikakaudesta valtavasti ja alle kaksikymppisenä ensimmäisten joukossa hankin CD-soittimen. Tuosta ajasta on nyt kulunut jo 35 vuotta.

Tätä kirjoittaessani kuuntelen vinyylilevyltä analogisesti äänitettyä musiikkia, jonka 2002 perustettu englantilainen Pure Pleasure Records on uusintaprässännyt alkuperäisistä analogisista masternauhoista. Yhtiö perustettiin aikana, jolloin LP-levyt olivat kadonneet lähes kokonaan eikä uudesta buumista ollut pienintäkään merkkiä, ja jolloin itse monien muiden idioottien tavoin olin myynyt omani. Nyt, 55-vuotiaana tuntuu hienolta että joillakin on ollut uskoa analogiseen ääneen, ja että he ovat vaalineet sitä. Vaikka se on heille bisnestä, se tuntuu silti lähes kulttuurityöltä. Laadukkaasti masteroitu musiikki prässättynä (Saksassa) paksulle vinyylille, joka on vahvassa levypussissa laadukkaan levykotelon sisällä lämmttää aivan kuten nähdessäni jokin aika sitten arvatenkin suurella vaivalla entisöidyn vuoden 1968 Ford Mustangin.

Petri Myllylä / 31.08.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit