Savoy Blues Legends - Detroit 1948-1949




Vaikka tällä kokoelmalla ei ole Modern Records'in julkaisemaa John Lee Hookerin ensihittiä Boogie Chillen', löytyy tältä laadukkaalta kokoelmalta biisejä, joissa kitaristi pyörittää samaa sävelmää hiukan eri tyyliin ja eri sanoituksella. Mukana on myös joitakin demoäänityksiä, joita ei jostakin syystä julkaistu edes 80-luvun alussa kun näitä biisejä on aiemmin julkaistu.

Savoy'n omistajan Herman Lubinsky julkaisi vuonna 1949 ensimmäisen Hooker-äänitteensä Regent-yhtiön kautta. Biisit Helpless Blues ja Goin' Mad Blues löytyvät Detroit 1948-1949:lta. Alkujaan niiden esittäjäksi laitettiin mystinen mies nimeltä Delta John. Tämä USA:ssa julkaistu kokoelma ei ollut ensimmäinen kerta kun näitä Hookerin ensimmäisen managerin Elmer Barbeen levykaupan takahuoneessa äänitettyjä nauhoja julkaistaan yhdessä ja samassa paketissa. Lähes samat biisit löytyvät Englannissa 2004 julkaistulta Early Years - The Classic Savoy Sessions. Tuplalla on mukana lisäksi 12 Savoy-äänitystä 60-luvun alusta.

Hooker esiintyy näillä levytyksillä yksin kitaransa kanssa. Kyseessä on siis siinä määrin primitiivinen kattaus, että jos se pelattaa kannattaa ehdottomasti hankkia ensiksi miehen tunnetuimpia alkuajan levytyksiä sisältävä The Legendary Modern Recordings 1948-54. Se sisältää kuitenkin ne kaikki tärkeimmät John Lee Hookerin uran alkuvaiheen biisit.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit