Graveyard Blues




Speciality Records äänitti vain yhden John Lee Hookerin session toukokuussa 1954. Tästä se julkaisi samana vuonna singlen Everybody's Blues / I'm Mad. Loput seitsemän sessioissa äänitettyä biisiä sekä kaksi I Been Done So Wrong'in kaksi vaihtoehtoista äänitystä jäivät tuolloin julkaisematta.

Kun Speciality julkaisi vuosina 1970 ja 1971 albumit Alone ja Goin' Down Highway 51 niillä molemmilla oli myös alkujaan Bernie Besmanin tekemiä äänityksiä vuosilta 1948-1950. Miksi ne olivat päätyneet Specialitylle, on itselleni arvoitus. Graveyard Blues sisältää juuri tämän aikakauden äänitykset. Olen kuunnellut John Lee Hookerin alkuajan tuotantoa vuosikertoina niin että esimerkiksi 1949 soittolistalla on ainakin kuuden yhtiön julkaisemaa materiaalia sekä aikanaan julkaisematta jääneet, mutta sittemmin ilmestyneet biisit. On totta, että useat aikanaan sinkuille päätynyt materiaali on sitä keskeisintä Hookeria, ja ne arkistoihin unohtuneet vähemmän loistokasta. Mutta tästä huolimatta tämäkin levy sisältää siinä määrin kiinnostavaa materiaalia, että koukkuun jääneen fanin on tämä syytä itselleen hankkia. 

Graveyard Blues'in rinnakkaisjulkaisu Everybody's Blues, joka keskittyy vuosiin 1950-1954.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit