Bare Wires




Ostin tämän albumin uuden (vuonna 2008 julkaistun) vinyylin ennen tutustumistani sitä edeltäneeseen Crusadeen. Itse asiassa luulin levyä tilatessani Mick Taylorin soittaneen vain yhdellä Bluesbreakers-levyllä. Olettamukseni saavani postista Eric Claptonin ja Peter Greenin kanssa tehtyjen levyjen kaltaista musiikkia ei todellakaan toteutunut. Keväällä 1968 äänitetty Bare Wires on kolmeen edeltäneeseen Bluesbreakers-levyyn verrattuna kummajainen. 

John Mayall lisäsi vuonna 1967 bändiinsä kaksi puhaltajaa, ja seuraavana vuonna vielä yhden. Bändin soittajien määrän kasvun vaikutus kuuluu tällä levyllä. Myös tulevan Colosseum-rumpalin Jon Hisemanin vie bändiä askeleen ellei kaksi kohti jazzia. Ehkä valittu suunta oli myös Mayall'in mielestä väärä sillä hän hajotti koko bändin heinäkuussa 1968 eli vain kuukausi Bare Wires'in ilmestymisen jälkeen. 

Ostettuani tämän levyn kuuntelin sen vain muutamaan kertaan. Päätin antaa sen odottaa siihen saakka että tutustunut ensiksi Mick Taylorin ensimmäiseen Bluesbreakers-albumiin Crusadeen. Tuon levyn hankittuani ja sitä joitakin kertoja kuunneltuani palasin uudelleen Bare Wires'in pariin. Sen kiinnostavuus ei kohoa samalle tasolle edeltäjänsä kanssa, mutta Mick Talorin kitaratyöskentely on sillä niin nautinnollista kuunneltavaa, että blueskitarointia pitävän henkilön kannattaa tähänkin levyyn tutustua.

Bluesbreakers julkaisi helmikuussa loppuvuodesta 1967 äänitetyn singlen Picture On The Wall / Jenny. Vuonna 2007 remasteroidulla Bare Wiresillä on sen lisäksi kaksi sen sessioissa äänitettyä kappaletta, jotka julkaistiin alkujaan Deccan kokoelmalla Thru The Years, ja jotka löytyvät omalta vinyyliltäni. Niiden lisäksi CD:llä on kaksi liveä. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit