The Ghost of Tom Joad




Bruce Springsteenin ensimmäinen kokoelma Greatest Hits ilmestyi talvella 1995. Siinä olleet uudet E Street Bandin kanssa tehdyt äänitykset antoivat odottaa legendaarisen bändin täysimittaista reunion-levyä. Bruce ei todellakaan mennyt tälläkään kertaa siitä mistä aita olisi ollut matalin vaan äänitti uuden albuninsa lähes akustisesti ilman telakalla jatkanutta bändiään.

Kun tämä levy aikoinaan loppuvuodesta 1995 ilmestyi olin etääntynyt Brucen musiikista sen verran etten tainnut oikein edes huomata tämän levyn markkinoille tuloa. Kuuntelein sen ensimmäisen kerran joskus 2000-luvun alussa. En muista siihen kovinkaan paljon ihastuneeni ja palasin siihen vasta kesällä 2012 hieman ennen elämäni ensimmäistä Bruce-keikkaa.

Tom Joad on nautittava levy kun löytää hetken, jolloin on valmis myös kuuntelemaan sitä mistä lauluntekijä laulaa. Tämän lähemmäksi Bruce ei juuri voi yhtä idoliaan Bob Dylania tulla.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit