Kings & Thieves




Nyt oli ehkä hieman turhan kiire kirjoittaa arviota, mutta odottaakaan ei malta. Olen odottanut tätä levyä koko kesän. Nyt on siis fanipoika liikkeellä, mutta älkää antako sen häiritä, diggailkaa ihan vapaasti mukana.

 Progressiivista metallia tai hard rockia soittavan Queensrÿchen solistina tunnetuksi tullut Geoff Tate on uuden uran alussa. Hänen toinen soololevynsä tosin kuulostaa enemmän Rÿcheltä kuin yhtyeen pari edellistä levyä, jotka kuuleman mukaan olivat nekin enemmän tai vähemmän Taten soolotuotantoja.  Oli miten oli, Tate yhdessä kitaristi Kelly Grayn kanssa on tehnyt vahvan levyn. Totta kai tätä tekee väkisin mieli verrata Queensrÿchen levyihin. Äkkiseltään sanoisin, ja monet ovat aivan varmasti samaa mieltä kanssani, että tämä on parasta mitä Tatelta on kuultu sitten vuoden 1994 Promised Landin. Soundi ja tunnelma tällä uutukaisella ovat samat kuin tuolla yhtyeen viidennellä kokopitkällä.

She Slipped Away avaa levyn rullaavasti. Kappaleen alku tuo mieleen U2:n. Onneksi tuo mielikuva haihtuu aika pian. Biisi on kuulemma pari Rÿchen Drivelle. Yhtäläisyyttä onkin. Take A Bullet on raskaalla groovella runnova ankarampi raita. Se on yksi levyn parhaista. In The Dirt on hieman samaa osastoa, mutta rytmikkäämpi. Kelly soittaa sillä jännän soolon.  Say U Luv It on modernia rockia. Mukana on säröä ja säksätystä.  Promised Land muistuttelee taas itsestään. Saksofonilla alkava The Way I Roll on melkein räppiä.  Ja se on yksi levyn kirkkaimmista helmistä! Tate laulaa valtavan suurella tunteella koko levyllä, mutta Tomorrow on yksi niistä raidoista joista hänen sydänveri kuuluu parhaiten. Led Zeppelin – henkisellä riffillä kulkeva häijyltä kuulostava Evil on yksi levyn yllättäjistä. Ensi kuulemalla kappale meni aivan ohi, mutta parin toiston jälkeen siitä on kasvanut yksi suosikeistani. Tasapaksu Dark Money ei ole vielä kasvanut samalla tapaa kuin edeltäjänsä.  Eikä osoita merkkejä moisesta. Vahvalla kompilla käynnistyvä These Glory Days ei myöskään ihan lunasta odotuksiaan. Se voisi olla Q2K:n ylijäämä.  Jousilla kuorrutettu Change ja akustisella kitaralla avattu Waiting sen sijaan ovat huikean hienoja kappaleita molemmat. Melkein voisi luulla, että Chris Degarmo on ollut studiossa, ainakin hengessä.

Kun Geoff Tate pystyy julkaisemaan Kings & Thievesin veroista musiikkia omillaan, on suunnaton harmi, ettei hän päässyt Queensrÿchen historian luomasta riippakivestä eroon jo aiemmin.  Toivon tälle jatkoa mahdollisimman pian!

 

Tero Honkasalo              


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit