Get Back Home In The USA




John Lee Hookerilla oli yleensä tapana mennä studioon vain silloin kun hänelle tarjottiin siitä riittävän suuri summa käteistä rahaa. Hän kun oli sen verran epäluuloinen ettei luottanut levy-yhtiöiden jälkikäteen tilitettäviin palkkioihin.

Ollessaan syksyllä 1969 Euroopan kiertueella, Hooker äänitti Pariisissa lokakuussa 1969 muutaman päivän session yhdessä kiertueella mukana olleen rytmiryhmän ja kitaristi Lowell Fulsonin kanssa. Näistä äänityksistä ranskalaiset saivat muutamassa viikossa kauppoihin singlen I Feel Good, ja sen perään saman nimisen albumin. Myöhemmin (todennäköisesti) 1970 he julkaisivat samoista sessioista vielä LP:n I Wanna Dance All Night.

Samalla Euroopan kiertueella Hooker palasi toistamiseen studioon, tällä kertaa yksin. Marraskuun viimeisenä päivänä lähellä Espanjan rajaa sijaitsevassa Pau'ssa äänitetystä sessiosta julkaistiin (joidenkin tietojen mukaan jo vuonna 1969) vain Euroopassa julkaistu Get Back Home In The U.S.A..

Todellisessa super sessiossa tallennettiin ainakin kuusitoista biisiä. Ranskalaiset julkaisivat yhden päivän äänityksistä kymmenen biisin mittaisen Get Back Home In The USA LP:n ja lähes 20 vuotta myöhemmin lisäsivät CD:lle kuusi biisiä lisää. Osa biiseistä on vanhojen hittien uusintaottoja, mutta mukana on toki uusiakin kappaleita. When My First Wife Left Me tulee Hookerin uran alkuajoilta, jolloin biisiä taidettiin kustua myös nimellä Drifting From Door To Door. Tämä ei ollut biisin ensimmäinen uusintaotto sillä se versioitiin myös hienolle Folk Lore -levylle. Kuunneltuani alkuperäisen albumin muutamaan kertaan minulle jäi siitä sellainen kuva, että studioon on menty pelkästään rahasta. Mitään kovin kummoista jälkeä ei siellä ole saatu aikaiseksi.

Oma musiikkiharrastukseni syttyi teininä 1970-luvun lopulla analogisen aikakauden loppupuolella. Melko pian sen jälkeen LP-levyjen takakansissa alkoi näkyä sanat "digital recording". Muutama vuosi myöhemmin levyt vaihtuivat digitaaliin. Innostuin uudesta aikakaudesta valtavasti ja alle kaksikymppisenä ensimmäisten joukossa hankin CD-soittimen. Tuosta ajasta on nyt kulunut jo 35 vuotta.

Tätä kirjoittaessani kuuntelen vinyylilevyltä analogisesti äänitettyä musiikkia, jonka 2002 perustettu englantilainen Pure Pleasure Records on uusintaprässännyt alkuperäisistä analogisista masternauhoista. Yhtiö perustettiin aikana, jolloin LP-levyt olivat kadonneet lähes kokonaan eikä uudesta buumista ollut pienintäkään merkkiä, ja jolloin itse monien muiden idioottien tavoin olin myynyt omani. Nyt, 55-vuotiaana tuntuu hienolta että joillakin on ollut uskoa analogiseen ääneen, ja että he ovat vaalineet sitä. Vaikka se on heille bisnestä, se tuntuu silti lähes kulttuurityöltä. Laadukkaasti masteroitu musiikki prässättynä (Saksassa) paksulle vinyylille, joka on vahvassa levypussissa laadukkaan levykotelon sisällä lämmttää aivan kuten nähdessäni jokin aika sitten arvatenkin suurella vaivalla entisöidyn vuoden 1968 Ford Mustangin.

Petri Myllylä / 28.09.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit