Sings The Blues




Ike Turner löysi Howlin' Wolfin ja äänitti hänen esikoissinglen Sam Philipsin studiossa vuonna 1951. Turner ja Philips liisasivat äänityksen chicagolaiselle Chess-yhtiölle. Menestyksestä huolimatta Howlin' Wolf äänitti useita sessioita ja julkaisi kolme singleä hollywoodilaiselle Modern-yhtiölle. Hetken aikaa markkinoille ilmestyi Wolf-levyjä parin kuukauden välein kahdelta eri yhtiöltä. Siinä vaiheessa kun sama kappale (tosin hiukan eri muotoon kirjoitettuna) ilmestyi hiukan eri sovituksella molemmilta yhtiöiltä, oli aika ratkaista riita.

Lopulta 1952 Chess'in veljekset saivat Howlin' Wolfin allekirjoittamaan sopimuksen joka esti laulajaa äänittämästä materiaalia muille yhtiöille. Ennen tätä hän oli kuitenkin äänittänyt Modernille niin paljon musiikkia että heillä ei ollut vaikeuksia kasata tätä levyä 1962 kun LP-formaatti oli nousemassa USA:ssa musiikin tärkeimmäksi julkaisumuodoksi. Englantilainen Ace julkaisi tästä levystä (kuten saman firman BB King-levyistä) 2000-luvun alussa laadukkaan remasteroidun painoksen, johon laitettiin kaikki ne biisit, joita Howlin' Wolf kerkesi yhtiölle äänittää vuosina 1951-1952.

Petri Myllylä

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit