Lost Songs




Kun juttelin jetlagistä uneliaan Conrad Keelyn kanssa viime vuonna, hän lupaili, että bändi tekisi seuraavan levynsä nopeasti. Tao Of The Deadin jälkeinen erinomainen fiilis oli päästävä hyödyntämään. En ajatellut, että tuore …And You Will Know Us By The Trail Of Dead -levy olisi näin pian ulkona! Lost Songs ilmestyy lokakuun 22. päivänä, eli ihan kohta. Arvio on siis syytä tehdä samantien.

Trail Of Deadin edellinen levy oli teemallinen kokonaisuus. Nyt ollaan taas irrallisten kappaleiden parissa. Se ei haittaa. Sillä varmaan on kuulijalle merkitystä minkälaista musiikki tällä kertaa on. Edellinen levyhän flirttaili vahvasti progen kanssa ja olipa joku kuulevinaan sillä jopa juttuja Rushin varhaisilta levyiltä. Huoli pois, bändi on ennallaan. Se kaahaa kappaleissaan edelleen aivan päättömästi, vetää väliin henkeä ja hyökkää uuteen vyörytykseen. Tästä minä pidän. Musiikkiin on kuulemma inspiraatio saatu sellaisilta bändeiltä kuin Cure, KARP, Ros Sereysothea ja Human League. Ainakin Curen tunnistan.

Edellisen levyn kohdalla Conrad ei pahemmin tekstejä suostunut availemaan. Tällä kertaa sanat selityksineen ovat mukana lehdistötiedotteessa. Keely vaikutti fiksulta ja ajattelevalta taiteilijalta. Viimeistään nyt tuon pitää olla kaikille selvää. Hänen nykyinen koti Kambodžassa on antanut aiheita useampaankin sanoitukseen. Niiden ohella teksteissä käsitellään mm. kertakäyttömusiikkia, intohimotonta nuorisoa ja Rooman valtakunnan tappiota Teutoburgin metsässä. Itse Lost Songs kertoo siitä että ehkä maailmassa on liikaa lauluja. Hyväkin musiikki voi hautautua massojen tykästysten alle. Vähän kyynistä, mutta niin totta. Katsokaakin, että annatte tälle levylle mahdollisuuden!

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit