Ogdens' Nut Gone Flake




Small Faces oli hyvän tuulen orkesteri. Kun lähes kaikki muut psykedeelisen aikakauden bändit protestoivat Vietnamin sotaa ja muita maailmassa vallinneita epäkohtia, englantilaisbändin mestariteos on mukavaa ja ahdistamatonta kuultavaa vielä vuosikymmenienkin päästä.

 

Ogdens' Nut Gone Flake tuli omaan levyhyllyyni vasta 2012 kun siitä julkaistiin laajennettu (CD-)painos. Millään suurella hopulla en siihen sukeltanut sillä vasta kolme vuotta myöhemmin yön hiljaisina tunteina kuuntelin sen kaikki levyt yhteen putkeen (joulukinkkua paistaessani). Täytin muuten kunnioitettavat 3 vuotta samana päivänä (29.6.1968) kun bändi nousi ensimmäisen (ja ainoan) kerran Englannin albumilistan kärkipaikalle.

 

Vuonna 2012 bändin ensimmäisen toimintajakson (1965-68) levyt julkaistiin upeasti remasteroituina ja erittäin runsailla bonuksilla. Ogdens' Nut Gone Flaken 5000 CD:n erikoispainos tavoittelee alkuperäisjulkaisun erikoisuutta eli kolme levyä on pakattu pyöreää peltistä tupakkarasiaa muistuttavaan kanteen. Sen sisällä oli aikanaan jopa sätkäpapereita, mutta nykyajan lakien mukaan sellainen olisi laiton sekä arveluttava teko. Kolmea tuhatta nopeinta vinyylifania hemmoteltiin ensiksi alkuperäisen mono julkaisun replikaatilla ja heti perään ensimmäisellä kuvalevy versiolla. Omassa hyllyssäni on 2017 perus mono-LP.

 

Petri Myllylä /14.2.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit