In Concert (DVD)




Saksalaisella TV-asemalla SWR on pitkä historia bändien keikkojen kuvaamisessa. Baden-Badenin studiolla ikuistettiin jo 1962 ensimmäisen American Folk Blues Festivalin esiintyjiä. Se oli useille amerikkaisille blues-veteraaneille ensimmäinen TV-lähetys sillä heidän kotimaassa vain harvat mustat esiintyjät pääsivät esiintymään TV-studioon.

Vuonna 1983 SWR aloitti pienen studioyleisön edessä kuvatun Ohne Filter musiikkiohjelman. Yhtiö ehti kuvata 18 vuotta kestäneeseen ohjelmaan yli 300 esitystä. Niistä valitettavan harvat ovat vielä saaneet DVD-julkaisun, mutta onneksi saksalainen in-akustik julkaisi Albert Collins'in 1988 keikan ensimmäisten joukossa vuonna 2003. 

Albertilla on lavalla hänen normaali iso Icebreakers-bändi. Se lämmittää yleisöä instumenttaalilla Sack Of Woe ennen liiderin tuloa lavalle soittamaan toisen instrumentaalin Listen Here. Pidän enemmän Collins'in pienemmän bändin kanssa tekemistä äänityksistä vaikka ei kolme puhaltajaa nyt suorastaan keikkaa pilaa. Ja näyttäähän toinen bändin fonisteista itselleni jotakin uutta sillä hän puhaltaa pitkässä jamissa I Got That Feeling fillejä saman aikaisesti kahteen foniin (jotka on myös mikitetty). Keikan päättää tuttuun tyylin Collins'in tunnetuimpaan biisiin Frosty. Tuolloin lavalle saapuu illan vieras, Roomful Of Blues'in kitaristi Duke Robillard. Trumpetistin, Robillardin ja bändin naiskitaristin soolouran jälkeen alkaa Albert-show. Mies kiertää koko studion jatkaen samalla sooloiluaan. Ja tällä kertaa häntä seuraa kaapelimiehen lisäksi pari bändin puhaltajaa! Juuri tällainen show sopii hyvin televisioon, vaikka illan parhaimmat soolot soitetaankin lavalla ollessa. 

In Akustik olisi voinut laittaa keikan loppuun vielä kertauksena bändin jäsenien nimet (jotka Albert hätäisesti esittelee) sekä keikan äänitysajankohdan ja -paikan (jotka on toki painettu videon takakanteen). Albert kertoo nuorelle yleisölle olleensa samassa paikassa 1983. Itse en ole löytänyt sellaisesta todistetta. Ehkä kyseessä on ollut haastattelun eikä kokonaisen keikan äänitys. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit