Time




Vaihdettuani nuoruudessani luokkaa uusi kaveriporukkani diggaili itsellenintuolloin etäiseksi jääneen Electric Light Orchestran uusinta Time-albumia. Nopeasti minustakin tuli sen fani, ei vähiten siitä innokkaasti puhuneen söpön tytön takia ;-).

Time ei kuulu niiden albumien joukkoon, jotka luetaan ELO:n parhaiksi. Itselleni se on kuitenkin säilynyt täydellisenä ajankuvana syksystä 1981, ja ehkä siksi sillä on aina paikka sydämessäni. 

Albumin sessioissa syntyi sen verran materiaalia että ylijääneitä biisejä julkaistiin sinkkujen kääntöpuolilla. Julia Don't Live Here löytyi Twilight ja When Time Stood Still levyn toisen singlejulkaisun Hold On Tightin kääntöpuolelta. The Bouncer näki päivänvalon vasta 1983 kun se laitettiin Four Little Diamonds maxi-singlelle. Kaikki kolme biisiä ovat mukana 2001 julkaistulla remasteroidulla CD:llä. Niistä Julia Don't Live Here olisi sopinut hyvin albumin soundiin, mutta sen kuuntelematta jäämisenkin uhalla kuuntelen mielummin alkuperäistä vinyyliä. Aivan kuten silloin joskus kauan sitten yhdessä uusien kaverien seurassa. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit