Live From Artist Den (video)




Band Of Joy oli sen 1960-luvulla vaikuttaneen psykedelisen rock-bändin nimi, jossa tuleva Led Zeppelin kaksikko Robert Plant ja John Bonham ensimmäisen kerran kohtasivat toisensa. Tässä 2010 Robert Plantin soolobändissä ei kuitenkaan ole mukana samoja soittajia mutta ehkä nimi kuvaakin pelkästään kokoonpanon soittajilleen, ja taatusti myös kuulijoilleen tuomaa iloa. Sen syksyllä 2010 julkaisema albumi on Plantin kunnianosoitus Amerikan musiikiperinnölle, johon hän ihastui nuorena.

Vuonna 1925 rakennettu Nashville War Memorian Auditoriumissa 9.2.2011 kuvattu keikka lähetettiin televisiossa keväällä 2011, jonka jälkeen se luonnollisesti julkaistiin bootleg-DVD:nä (pikkukuva). Neljällä bonuksella varustettu virallinen DVD julkaistiin seuraavan vuoden kesällä jolloin laulaja oli jo siirtynyt uuden bändi kanssa aivan toisenlaiseen musiikkiin.

Bändin kitaristi Buddy Miller saa oman soolospottinsa esittäessään 1999 julkaistun, vaimonsa Julien tekemän biisin Somewhere Trouble Don't Go. Mahtoiko Joe Bonamassa tai hänen tuottaja Kevin Shirley nähdä bändin keikan sillä biisi löytyy Bonamassan seuraavana vuonna julkaistulta levyltä Driving Towards The Daylight. Samanlaiset soolospottinsa saavat myös bändin multi-instrumentalisti Darrel Scott sekä kitaristi/taustalaulajana toimiva palkittu ja pitkän soolouran tehnyt Patty Griffin. Vaikka laulajan repertuaarista olisi ammennettavaa vaikka nelituntiseen show'un, päätös tuoda esille myös muita vokalisteja tuntuu hiukan bändi-imagon korostamiselta. Ei Plant lavalta minnekään mene, mutta ainakin itseäni hänen siirtyminen huuliharppua soittavaksi taustalaulajaksi hämmensi. 

Band Of Joy'n Led Zeppelin versiot ovat aistikkaita ja maukkaita. Ne esitellään enimmäkseen toisesta näkökulmasta, mutta kunniotettavat samalla alkuperäisesitysten musiikillisia taustoja. Ratkaisu on älykäs sillä näin Plant hyödyntää toisenlaisesta musiikista tulevien soittajien lahjakkuutta. Esimerkiksi Gallows Pole oli jo Strange Sensation käsittelysssä 2005 erittäin hyvä, mutta silti Band of Joy onnistuu yllättämään vahvuudellaan. Kuuden Zeppelin-biisin lisäksi setissä on neljä Band Of Joy -raitaa sekä muutama Plantin aiemmilta sooloilta. Näistä In The Mood on oma suosikkini. Vaikka video sisältää 16 biisiä, oletan keikan olleen 75 minuuttia pidempi. Ainakin syksyn Lontoon keikalla soitettiin Plantin ja Jimmy Pagen 90-luvun yhteislevyn Please Read The Letter, Zeppelinin Misty Mountain Hop, soolobiisi Tall Cool Pole sekä Band Of Joy'lta löytyvät Harm's Swift Way, Can't Buy Me Love, Central-Two-O-Nine ja Monkey. 

Koska Band Of Joy -kiertueelta ei olla julkaistu yhtäkään keikkaa audiomuodossa, tämä on ainoa (virallinen) mahdollisuus nähdä ja kuulla bändiä. YouTubesta löytyy kuitenkin BBC:n Lontoon Roundhousessa 29.10.2010 kuvaama (ja lähettämä) keikka. Hankkimani Blu-ray'n kuvanlaatua en pysty moittimaan ja HD-ääni toimii sekin. Ohjaaja on lisäksi laittanut keikan keskelle muutaman lyhyt haastattelupätkän, mutta ne eivät onnistu katselunautintoani pilaamaan vaikka en moisesta pidäkään. Lisää haastatteluita ja triviaa keikkapaikasta on tarjolla luonnollisesti levyn bonuksissa. 

Petri Myllylä (4.3.2019)


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit