Kinks




Kinks julkaisi helmi- ja huhtikuussa 1964 kaksi unohduksiin tuomittua singleä ennen kuin elokuussa julkaistu You Really Got Me nosti sen esille muista kymmenistä Beatlesin vanavedessä syntyneistä kokoonpanoista. Bändi passitettiin studioon vielä saman kuukauden lopussa ja listakolmoseksi kohonnut esikoisalbumi saatiin kauppoihin lokakuun alussa kolme viikkoa ennen bändin toista mega-singleä All Day And All Of The Night. Joulumarkkinoille äänitettiin vielä Kingsize Session EP. Kinks kuulostaa kovassa kiireessä äänitetyltä levyltä eikä se ole oikein kestänyt aikaa.

Alkuperäisellä albumilla on mukana kuudesta sinkkuraidasta vain se ilmeisin eli You Really Got Me sekä esikoissinglen Long Tall Sallyn kääntöpuolelta löytyvä iskevä Ray Davis -helmi I Took My Baby Home. Turhan selvä Beatles-kopio You Still Want Me sekä sen melko tyhjänpäiväinen b-puoli You Do Something To Me olisivat levylle päästyään antaneet bändistä todenmukaisemman kuvan kuin turhankin kuluneiden covereiden kuten Chuck Berryn Beautiful Deliah ja Too Much Monkey Business sekä Bo Diddleyn Cadillac. Euroopassa julkaistu 14 biisin mittainen albumi kaipaa mukaansa sittemmin siihen liitettyjä bonusbiisejä. (Jenkkien levy se vasta lyhyt on sillä he tiputtuvat omasta versiostaan peräti kolme Englannin levyn biisiä ja nimesivät sen jättihitin mukaan You Really Got Me'ksi).

Universal julkaisi vuonna 2004 Kinksin peräti 12 bonusbiisillä. Tämä ei näemmä riittänyt sillä seitsemän vuotta myöhemmin koko Kinks-kataloogi julkaistiin kaksilevyisinä deluxe-CD:nä. Sen myötä Kinks oli saatavana pitkästä aikaan myös alkuperäisenä monona jonka lisäksi levyltä löytyy demoja, sinkkubiisejä ja BBC-äänityksi. Bändi vietti rauhalliset 50-vuotisjuhlat vuonna 2014 sillä riitelevät Davisin veljekset eivät suostuneet reunion-esiintymisiin. Laihaksi lohduksi levy-yhtiö pukkasi markkinoille 25 vuoden tauon jälkeen levyn monomiksauksen vinyylinä. Itse hankin hyllyyni punaisen vinyyliprässäyksen.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit